sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Lähiöunelmia, osa 2.

Tiedättekö ne maailman rasittavimmat ja turhanpäiväisimmät kitisijät, jotka ottavat paikallislehteen yhteyttä vain valittaakseen koirankakasta? Se on loppuun kulutettu ikuisuusaihe, joka on kuitenkin ilmiselvästi yksi Suomen suurimmista ongelmista - siis mikäli mielipidepalstoihin on uskomista. 

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Kahdenkymmenen kolmen vuoden ajan olin varma, ettei minulle koskaan kävisi niin, mutta sitten muutimme lähiöön ja olosuhteet ja näkökulmat muuttuivat. 

Eräänä päivänä heräsin ihmisenä, joka tarttui kynään (=näppäimistöön) ja otti paikallislehteen yhteyttä vain valittaakseen koirankakasta.

Jep, pelottavaa. Näin todella tapahtui.


Tarkoituksenani ei ainakaan ollut, että päätyisin jatkamaan aiheesta vielä blogissani - päinvastoin ajattelin kaikessa hiljaisuudessa hävetä sitä, minkälainen nipottaja minusta on tullut. Sitten moni tuttu otti minuun yhteyttä ja sanoi, ettei teksti voi olla kenenkään muun näppäimistöltä, kuin minun. Muutamien päivien päästä mielipidepalstalla julkaistu juttu herätti jälleen uinuneen koirankakkakeskustelun ja moni lähti komppaamaan ajatuksiani.

Tarina on kaikin puolin surullinen: minä olen nipottaja ja herätin paikallisen, jo hetken syvässä unessa uinuneen painajaismaisen koirankakkakeskustelun. Mutta surullinen on myös lähiömme tilanne. Tiivistettynä voin kertoa, että täällä on koiranpaskaa ihan kaikkialla.

Ihan-kaikkialla. Koirien kanssa ei voi kuvitellakaan kulkevansa kävelyteiden reunoilla, sillä se on olosuhteiden puolesta silkka mahdottomuus. Se on järkyttävää. Ihmisten tyhmyys.

Jos olisin mielipidepalstalle kirjoittaessani tiennyt, että koirani tulevat kenties juuri tämän paskassa rämpimisen takia sairastamaan seuraavalla viikolla vuosisadan ripulin juurikin jouluaattona, olisin varmasti kirjoittanut koko tekstin cAPS LOCK päällä ja lihavoituna, aggressiivisesti jokaista idioottia koiraihmistä syyttäen, mutta koska olin autuaan tietämätön tulevasta, kirjoitin mielipidepalstalle kuin kuka tahansa mielensä vallinneesta tilanteesta pahoittanut koiranomistaja.

Loppuun vielä: minä kerään koirani jätökset. Vaikka sontakoneita onkin kolme, koen, että se on koiranomistajan velvollisuus.

PS. Jos haluat lukea tekstit, löydät ne ohesta.