Messarimania

Täytyyhän sekin täällä vielä puida - viime viikonloppuna ollut, eräs vuoden odotetuimmista kohokohdista, messari. Aiempina vuosina olen ollut tapahtumassa töissä tollerikerhon riveissä (kasaamassa ja valvomassa päähallin kehien läheistä järjestystä) mutta tänävuonna Helsinkiin tehtiin puhdas huviretki neljän kaveruksen kesken. Vaikka varsinaisia aikatauluja ei omalta osaltamme ollutkaan, lähdimme liikenteeseen jo kukonlaulun aikaan, sillä monina vuosina esimerkiksi parhaimpia tarjouksia ei ole riittänyt kaikille halukkaille.

Aikainen lintu todella nappasi madon - sain täydennettyä lenkkinami- ja puruluuvarastot jälleen kukkuroilleen ilman, että jouduin tuskastelemaan lompakkoni merkittävää keventymistä. Onnistuin bongaamaan niin hyviä tarjouksia, että jos olisin vain jaksanut kantaa hieman enemmän, lisää ja vielä vähän, olisimme varmaankin saaneet hankittua koko vuoden tarpeet yhdellä reissulla!

Kun koiria odottaa kotona kokonainen lauma, hyviä messutarjouksia kannattaa todella hyödyntää. Laumalle ei noin vain tavallisena arkipäivänä käydä kipaisemassa eläinkaupasta paria naudanluuta ilman, että lompakko huutaa hoosiannaa. Siispä olen äärettömän iloinen löydöksistäni!

Kilo kuivattuja naudan kauloja, toinen kilo kuivattuja sianmahoja, vajaa puoli kiloa kuivattuja naudan häntiä sekä neljä jättikokoista naudanluuta varmasti ilahduttavat koirien arkea vielä pitkään, mutta löysin paikan päältä myös jotain, mistä on iloa minullekin.

Olin jo edellisenä iltana tutkinut suurella mielenkiinnolla Mustin ja Mirrin kuvastosta uutta yhteistyössä IVANA Helsingin kanssa syntynyttä Bibi & Bim -tuotesarjaa, joka ensi näkemältä kiinnitti huomioni positiivisesti. Sarjaan kuuluu koiranpetien lisäksi emalikuppeja ja muutakin hauskaa, kuten kaiken kokoisia pyyhkeitä, suloisia tarjottimia ja jopa tiskiliinoja ja emalimukeja.

Kuvastosta tutut tuotteet oli tietenkin myös hipeloitävinä messarissa. Kuvaston sivuilla hyvältä vaikuttaneet tuotteet vaikuttivat vähintäänkin yhtä hyviltä myös paikan päällä, ja se, kuka tuntee minua ja historiaani emalikuppien ja kauniin grafiikan rakastajana ei varmaankaan ylläty kuullessaan, miten tässäkin jutussa kävi. Neljä silmääni eniten miellyttävillä Nippon -grafiikalla kuvioitua kuppia lähti tietysti mukaani - kuinka olisinkaan voinut sanoa ei, kun normaalisti 16,90 euroa maksavat emalikupit sai nyt pakata mukaansa 15 euron kappalehintaan? 

Emalikupit ovat olleet nyt viikon käytössä, ja vaikka ne ovatkin kevyitä ja koirat liikuttelevat niitä nuollessaan viimeisiä makuelämyksiä kuppiensa pohjalta, ne saavat minut joka kerta hyvälle tuulelle, kun täytän tai tiskaan niitä. Näin joulun alla onkin hyvä toivoa, että joulupukki ymmärtää täydentää Bibi & Bim -kokoelmaani esimerkiksi asiaan kuuluvilla tiskiliinoilla tai emalimukeilla! ;)

Eikä siinä vielä kaikki! Pitkään markettien epämääräisillä, huonoilla tarrakiinnityksillä varustettujen heijastinliivien kanssa ulkoillut Elna sai vihdoista viimein oman, täydellisesti istuvan heijastimensa. Kyllä - ne, joilla on hyvä muisti saattavat muistaa Elnan ihanan pinkin Lifeguard Micro -liivin Hurtan mallistosta, mutta se jäi ikävä kyllä yllättäen pieneksi Elnan alettua massavoitumaan kolmen ikävuoden jälkeen. Sen oma koko jäi siis auttamattomasti liian pieneksi ja seuraava tarjolla ollut koko oli jo niin suuri, että se suorastaan pyöri koiran ympärillä. Ruotsalaisen heijastintuote -valmistajan jälleenmyyjältä löytyi napakat, mutta täydellisen liikkuvuuden takaavat joustavat heijastimet, joista on varmasti iloa vielä pitkään. Ne ovat päässeet mukaan jo lukuisille lenkeille ja täytyy myöntää, että näitä voi suositella muillekkin!

Tämän vuoden messarista löytyi siis kaikenlaista kivaa. En muista, koska viimeksi olisin kiivennyt parkkihallin rappusia yhtä tuskastuttavan painava kuorma mukanani! Haluankin kiittää erästä nimeltä mainitsematonta ystävääni, joka sai minut puhuttua reissun päälle viime hetkellä - minä kun olin jo ajatellut, että näin 10 messarivuoden jälkeen minulla ei ole paikalla enää mitään nähtävää. Pötyä! Siispä kiitän ja kumarran, ja kyllähän sekin on myönnettävä, että tapasin paikalla myös tuttuja, sekä mielenkiintoisia koiria. Tästä lisää tuonnempana.

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Toteutin viimein pitkäaikaisen haaveeni lumikengistä, kun sain ostettua 219 euron ooveehoota kantavat lumikengät 139 euron hintaan. Oli varaa tai ei, pistin kerralla haisemaan ja ostin myös sukset, siteet, monot ja sauvat nyt, kun halvalla sain. Kallista lystiä, mutta näistä on iloa vielä pitkään!

Sukset saivat vielä odotella vuoroaan, sillä tänään oli aika testata lumikengät. Lisäksi meiltä uupuu vielä vetovyö ja muut vetokamppeet, joten koirien kanssa laduille päästään todennäköisesti vasta ensi talvena. Se ei kyllä harmita enää ollenkaan, sillä pelkästään jo lumikengät osoittautuivat nappihankinnaksi!

Ajattelin, että lumikenkäkävely olisi leppoisaa ja kevyttä viikonloppu-urheilua, mutta sainkin äkkiä huomata, että umpihangessa pellolla eteneminen käykin ihan oikeasta liikunnasta! Koirat eivät olleet järin innostuneita reittivalinnastani, sillä niidenkin eteneminen syvässä ja upottavassa hangessa oli todella vaivalloista. Into oivalsikin äkkiä, että sen on helpointa kulkea jäljissäni. Aina, kun oma vauhtini uhkasi hiipua se tökki nokallaan lisää vauhtia ja osoitti hitauttani astumalla jatkuvasti lumikenkieni päälle niin, että sain muutamaan kertaan ihmetellä mihin olen jäänyt jumiin, kun läpyskä kengän alla ei enää nousekkaan. Ai, tollerihan se siinä.

Kulkumme helpottui heti, kun pääsimme pelto-osuuden yli tiheäkasvuisempaan mäntymetsään, jonne ei ollut satanut lunta ihan niin paljoa. Siellä Intokin pääsi jo omille hajuilleen ja juoksemaan, kun sen ei enää tarvinnut rämpiä vaivalloisesti perässäni. Lyhyen mäntymetsäosuuden jälkeen jatkettiin kuitenkin taas upottavemmissa maisemissa ja pitkän umpihankilenkin ja nollakelin ansiosta Elnakin sai ensimmäistä kertaa elämässään lumipaakkuja turkkiinsa. En edes tiennyt, että niin lyhyeen turkkiin voi jäädä lumipaakkuja!

Kaikenkaikkiaan onnistunut lauantailenkki! Vaikka aurinko ei tänään näyttäytynytkään, oli ihanaa tuulettaa ajatuksiaan luonnossa sellaisissa maastoissa, joissa ei ollut pelkoa vastaantulevista tai ohittavista hiihtäjistä tai kanssalenkkeilijöistä. Suosittelen kyllä lumikenkiä kaikille, jotka pitävät vaellustyyppisestä liikunnasta ja haluavat talvisinkin valita reittinsä itse. Lumikenkien avulla pääsee kauas yleisiltä kulkureiteiltä ja laduilta, ja heti on taas huimasti enemmän valinnanvaraa lenkkeillessä!

Koirakas viikonloppu

Lauantai oli koirille tylsä päivä aina iltaan saakka, kunnes palasin kotiin kauan odotetulta messarireissulta. Herätyskello oli soinut aamulla jo neljältä ja lähtö Helsinkiin koitti viideltä aamuyöstä. Huh mitä toimintaa vapaaehtoisuuden nimissä! 

Olin tapahtumassa tollerikerhon riveissä talkootyöntekijänä, jolloin vastuualueisiimme kuului koirakoiden sisäänotto ja numerolappujen tarkastus, pääsylippujen tarkastus, yleinen hallivalvonta ja opastus. Selvisin seitsemän ja puolen tunnin valvonnasta vielä niinkin hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, että vapaa-ajan alettua messuständeillä palloillessa humpsahti hetkessä vajaa kolme tuntia!

Kotiin vietäväksi tarttui kaikenlaista hyödyllistä ja kivaa. Remu sai fleecensä, joskin hiukan vanhemman mallin, jota myytiin outletissa viidentoista euron hintaan. Elna sai storm -hupparin (viidellä kympillä) kaupanpäälisineen, mutta sen enempää vaatetusta meidän poppoolle ei löytynyt. Näiden lisäksi ostin kuitenkin vielä paljon kuivaherkkuja, Intolle maastokuvioisen damin ja uusia palkkaleluja treeneihin sekä nahkahihnat Hollolan nahkapajalta - sellaiset hienot messinkilukolla, joista olen haaveillut valehtelematta jo kolmen vuoden ajan! Sain jopa nahanhoitoainetta kaupan päälisiksi. 

Väsynyt talkootyölainen sammuikin sitten olohuoneen sohvalle ja passitti keponsa nopealle korttelinympärilenkille koirien kanssa. Sunnuntai-aamupäivästä lenkkeiltiinkin sitten jo "isojen", sekä Riikan ja hänen Sisu -shelttinsä ja Rope -tipsunsa kanssa ympäri ämpäri. Tällä kokoonpanolla ollaankin lenkkeilty melko paljon sen jälkeen, kun kotiuduin armeijasta, jossa Riikkaan tutustuinkin.

Rakas joulupukki...

Joulu hiipii taas salakavalasti ovelle ja tänä vuonna koiratkin haluavat osansa siitä - ja isosti - on muutamia juttuja, joiden käytännöllisyyttä arjessa olen pohtinut ympäri vuotta kovasti ja joiden ostamista olen harkinnut jo pitkän aikaa. Näiden toiveiden pohjalta kokosinkin meidän jengille pienen joululahjatoivelistan, jos vaikka joulupukki lukeekin meidän blogia!

Tottakai tämä saattaa liittyä vahvasti myös siihen, että pian, tittidii, veronpalautukset ovat täällä ja pian sen jälkeen, eli jo viikon päästä, TITTIDII, on The Messari!

Viime vuosi jäi epäonnekkaasti väliin armeijan takia, vaikka kolme varuskuntamme sotakoiraohjaajista lähtikin Messariin ständille edustamaan firmaa. Meikäläiselle napsahti viikonlopuksi koirien huolto- ja ruokintavuoro, joten muutaman muun nauttiessa vuoden kohokohdasta minä lapioin sitä itseään ja ulkoilutin yli tusinan verran koiria kahden päivän aikana. Käsittääkseni sotakoiraohjaajat osallistuvat tänäkin vuonna virkakoirien ständille (?), joten menkää ihmeessä pommittamaan heitä mieltänne askarruttavilla kysymyksillä!

Veronpalautukset ehtivät kieltämättä tulemaan kutkuttavasti juuri ennen Messaria. Se on lohduttava tieto, jos edellisenä vuonna ei ole ollut edes mahdollisuutta ja sitä edellinen messarivuosi tuli missattua köyhän taloudellisen tilanteen takia. Tänä vuonna aion osallistua talkootöiden muodossa ja vapaa-ajan koittaessa olla skarppina - en kulje ihmispaljouden mukana ja mieti, mitähän sitä pitikään kullekin koiralle katsoa, vaan kiertelen kojuissa nimenomaan näitä yllä esiteltyjä tuotteita silmällä pitäen ja hintoja vertaillen. Toivottavasti erilaiset koirien ulkoilupuvut ovat löytäneet tiensä Messukeskukseen, eikä myyntikojut ole täynnä pelkkiä kumisia vinkuleluja ja näyttelyhäkkejä. Ongelmallista vaatteiden ostamisesta Messarista saattaa tehdä oikeiden kokojen löytäminen, eli ne täytyy ensin käydä julmasti sovittamassa paikallisessa eläinkaupassa...

Elnalle Hurtta Lifeguard -sarjan Storm -hupparin ja/tai Polar -huomioliivin. Saman sarjan pinkki Micro -liivi onkin jäänyt massaa saanelle nartulle niin naftiksi, että se napsahtelee toisinaan lenkillä auki ja Inton kokoa isompi on ehdottomasti ihan liian väljä Elnalle. Olisikohan Polar ehkä oikea valinta? Sopiva ja jämpti heijastinliivi on joka tapauksessa hankittava.

Vettä hylkivä ja yhdellä pyyhkäisyllä kuivattava turkki on Elnan ihkaoma erikoisuus, mutta pitkän syksyn sateisilla lenkeillä sekin varmaan nauttisi elostaan enemmän suojaavassa ja vielä hyvin erottuvassa Storm -hupparissa. Vai mitä?

Inton taas pitäisi saada ehdottomasti Hurtta Pro -sarjan vedenpitävä pusakka. Tarkalleen ottaen sillä on jo sellainen, mutta se on siirtynyt vaivihkaa Elnan käyttöön ja oikeastaan se sopiikin Elnalle sävyltään paremmin. Intolle sitten oranssi, niin kukaan ei edes huomaa, että molemmilla on pusakat yllään!

Tuo molempien päällä vuorotteleva pusakka on muuten ollut ihan kympin tuote - se on lämmin ja pysyy hyvin päällä villimmässäkin menossa, laskeutuen kivasti pepun päälle peittäen juuri riittävästi. Ainoa pikku miinus on omituiseen suuntaan aukeava vetoketju selässä, mutta kun siihen tottuu, se ei häiritse. Voin suositella! Ostin sen alunperin odottelutakiksi kylmään agilityhalliin ja hakutreenien aikana viilenneeseen autoon, mutta se on yllättävien viimojen aikaan lunastanut paikkansa myös ihan arkikäytössä, vaikka molemmilta kaveruksilta löytyykin ihan tuhdit pohjavillat. (Ainakin meidän lattialta.)

Ja sitten Into tarvitsee myös dameja. Söpön värisiä dameja ennen kaikkea. Meillä ei ole tällä hetkellä edes kokeissa käytettävää määrää kotona (minä ja Into onnistuimme kesällä hukkaamaan yhden kotipihaan) ja koska ensi vuoden tavoitteisiin kuuluu paitsi BH myös taipparit, nyt on korkea aika treenata söpön värisillä dameilla homma haltuun. Must have!

Remun toiveisiin kuuluva ulkoiluhaalari ei edes vaadi perusteluja. Ja on sanomattakin selvää, että vanha koira jonka luita kolottaa pakkasviimojen aikaan, ei voi lenkkeillä muussa kuin ihanan pehmeältä ja lämpimältä näyttävässä microfleecehaalarissa. Tämän käytännöllisyys matalalla koiralla vaatii vielä todentamista tai suojakuori -ideaa, mutta ostaisin tuollaisen koska tahansa myös ihan kotihaalariksi niitä päiviä varten, kun viimaa tuulee vanhan puutalon nurkista ja kaikki alle polven korkeudella oleva on ihan jäässä.

Lisäksi koirat tarvitsevat puruluita ja kuivaherkkuja. Loputtomasti. Sekään ei vaadi perusteluita.

Hyvää alkanutta joulukuuta ja ihanan lumista talven aikaa! Toivottavasti se alkoi NYT!

Märkiä koiria viiksekkäitä.

Nyt seuraa shokkipaljastus: koirat eivät ole vielä kertaakaan tänä vuonna saaneet sadeasuja ylleen. Totta joka sana, tai myönnettäköön, että Remu sai ensisateiden aikaan ylleen oman sadehaalarinsa, joka osoittautui täysin turhaksi ja pikaisen analyysin jälkeen joutaisi roskikseen. Se siitäkin ilosta - kenties siinä joskus oli vettä hylkivä pinta, (mutta rievun liimautuessa läpimärkänä yhä vain märempään turkkiin siitä ei ollut enää tietoakaan) ja koko turhuuden kruunasi kainalosta löytynyt suuri repeämä. Koko riepu oli yhtä tyhjän kanssa, joten se siitä.

Into on meidän porukasta ainoa, joka tällä hetkellä edes omistaa sadetakin. Yhden koiran suojaaminen sateelta tuntuu kuitenkin tällaisen kokoonpanon kanssa hyödyttömältä - se on kaikki tai ei mitään, sanon minä!

Seuraavaksi päästäänkin siihen, että sadevermeet pitäisi varmaankin ostaa. Vaan mistä ja mihin hintaan, se on suuri arvoitus. En ole oikein ehtinyt paneutumaan asiaan, mitä nyt silloin tällöin hiukan vilkuillut markkinoita.

Voisi kuvitella, että Remulle paras vaihtoehto olisi jonkinlainen haalari - siis jos se sellaisessa suostuu liikkumaan. Se on niin matala ja karvainen, että perinteisestä manttelista ei varmaankaan olisi paljoa iloa. Nopea silmäily netissä osoittaa, ettei haalareissa taida juurikaan olla vaihtoehtoja, vaan ainoat haalarit löytyvät Hurtalta ja suurin osa niistä on melko karmaisevan värisiä. Mutta jos pelleasussa julkisesti esiintyminen nopeuttaa lenkeiltä palaamisriittejä, helpottaa arkea ja tekee koiran omistamisesta astetta vaivattomampaa, se lienee sen arvoista. Olen pahoillani Remu.

Elnalta sen sijaan löytyy vettähylkivä turkki (!!!) ja sillä on melkoisesti maavaraa. Yleensä lenkin jälkeen riittääkin, että se vain ravistelee ja sen pitkät koivet pyyhkäistään kertaalleen pyyhkellä - ja se on sillä selvä. Sen vatsakarvoissa harvemmin on juurikaan hiekkaa, sillä se sipsuttaa sateella kuin hienompikin fifi - jos nyt ei oteta huomioon sitä, että se kulkee jokaisen vesilammikon läpi. Mutta siitäkin huolimatta sen ohuet tikkujalat eivät juurikaan likaannu - se on oikeasti todella vaivaton sadesään koira.

Jokatapauksessa olen katsellut sille Hurtan Lifeguard Storm -sadetakkia, joka houkuttelisi huppunsa ja heijastimiensa puolesta. Sellainen olisi hieno kyllä Intollekin, jolle todellisuudessa arjen parhain vaihtoehto olisi mututuntumalla haalari! Intolla on nimittäin koristekarvaa siellä sun täällä - juuri sellaista sopivan villaista, johon tarttuu joka ikinen märkä hiekanjyvä ja kaikenlainen kura ja märkyys. Haalari peittäisi koristekarvat tassuista, pitäisi visusti piilossaan vatsakarvat, villapöksyt ja leijonanharjan - mutta jotenkin isomman koiran näkeminen kumisessa kokopuvussa saa mieleni hiukan järkyttymään, joten luovutaan siitä ajatuksesta. Ainakin toistaiseksi. Ja katsotaan, mitä tuleman pitää..

Inventaario

Olen viimeisen parin vuoden aikana ottanut tavakseni hankkiutua jostain vanhasta eroon aina, kun ostan jotain uutta. Vaatekomerossani tämä tarkoittaa sitä, että aina kun teen uusia hankintoja, käyn koko vaatekomeroni läpi ja yhtä uutta vaatekappaletta kohden luovun vähintäänkin yhdestä vanhasta tai vähälle käytölle jääneestä vaatekappaleesta. Näin vaatekomero pysyy kohtuullisen kokoisena ja kohtuullisen järjestyksessä, ja koostuu loppujen lopuksi vain hyvistä vaatteista. Samaa käytäntöä olen soveltanut paitsi vaatekomerooni, myös astiakaappiini ja kaikkeen, mihin sitä vain voi soveltaa.

Ja kuluneen viikon aikana hankitun muhkusammakon myötä tulin myllänneeksi myös koirien lelulaatikon. Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana lähettänyt useita koiran tarvike- ja lelukuormia löytöeläinkoteihin sekä Suomeen, että Viroon, ja kuvittelin, ettei lähtötilanne koirien lelukopassa olisi kovin paha - mutta olihan se! Roskiin joutavia leluja löytyi loppujen lopuksi muovipussillinen (!!!) ja pesukoneeseen päätyi koneellinen pehmoleluja, joista osa ei selvästikkään olisi ansainnut toista mahdollisuutta, sen kuitenkin saaden. (Näihin lasketaan kuvassa yllä näkyvä valkoinen pupupehmo, joka oikeastaan on enää kuori ilman täytettä sekä sen vieressä makoileva pinkki eläin, jolta puuttuu pää ja täytteet, mutta jonka neljästä naruraajasta on vielä iloa. Alemmassa kuvassa ne epäonnekkaat, jotka päätyivät käyttökelvottomina kaatopaikalle... Siellä näkyy myös sen pinkin eläimen pää!)

Ajattelen liikaa ja kiinnyn tavaroihin - siis jopa koirien leluihin! Huomaan typerän tunteiluni jo ihan itsekin. "Tältä puuttuu täytteet, mutta Into sai sen pentuna ja riepottelee sitä toisinaan edelleen" tai "tällä ei kukaan leiki, mutta ostin sen ensimmäiselle koiralleni ollessani 11-vuotias." Toki joidenkin hieman räjähtäneiden lelujen säästämiseen vaikuttaa sekin, että toisinaan koirat vain rakastavat täytteettömiä pehmoleluja, joissa ehkä on jokin kosmeettinen epäkohta, kuten puuttuvat silmät tai irti nakerrettu korva tai pää. Nykyään jopa myydään valmiiksi täytteettömiä pehmoleluja, koska koirat vain rakastavat niitä!

Elnan suuresti rakastama heppa (joka on puoliksi riisuttu riimustaan) ei arvostanut 90 asteen pesua, ja vaihtoi siistin ja tiheän pehmolelukarvansa tuollaiseen littaantuneeseen teddy(?)-versioon. Oikealla oleva koirapehmolelu on muuten minun lapsuudestani, mutta jotain kautta Elna sen joskus sai hampaisiinsa ja kun pehmolta puuttui jo silmät ja nenä totesin, että se saa sen myös pitää.

Muutamilla läpi käymilläni leluilla oli ihan liikaa tunnearvoa siihen nähden, että ne ovat vain koirien leluja. Onneksi meillä on Remu. Moni sellainen lelu, joka oli säästynyt jopa Nikin pentuajoilta* saakka ja majaili edelleen koirien lelulaatikon pohjalla - oman oletukseni mukaan ehjinä - olikin saanut inttini aikana perusteellisen terrierikäsittelyn. Sellaisen käsittelyn saaneen lelun kohdalla ei ole epäselvää meneekö se "jatkoon" vai lähetetäänkö se roska-autolla lähimmälle kaatopaikalle, oli kyseessä sitten minkä tahansa koiran tunteita ja muistoja herättävä lempilelu. Loppujen lopuksi minulle riittää ihan hyvin, että minulla on Nikistä muistona muutama erityisen onnistunut kuva, ne kaikki muistot ja rakkaani kaulapanta. Ja ehkä löydän vielä kymmenen vuoden päästäkin vanhoista vanhoista blogikirjoituksistani muistoja siitä, minkälaisista leluista koirani ovat milloinkin pitäneet ja kuinka ne riepottelivat uusia lelujaan onnesssaan - ilman, että säästän niitä itse leluja.

*Nikin pentuajoilta säästyneisiin leluihin lasketaan epäonnekkaiden kuvassa näkyvä jouluinen kumilelu, joka oli vielä ennen armeijaani ehjä ja siistissä kunnossa, mutta joka sittemmin sai terrierikäsittelyn (en tiedä, miksi se terrierikäsittelyn jälkeen on siirretty lelulaatikkoon eikä suorinta tietä roskikseen - miehet!) ja kuvassa hieman alempana näkyvä punainen kumitoukka puolestaan on Rompun lapsuuden suursuosikkeja - siis aikanaan jopa Rompun pakkomielteisen suuri rakkaus. Siis silloin joskus, kun se ei vielä ollut saanut terrierikäsittelyä osakseen!

Sen lisäksi, että koirien lelulaatikon (Remun repimät) aarteet herättivät minussa suuria tunteita ja muistoja menneistä, saivat ne minut myös hätkähtämään. Muovipussillinen roskiin meneviä käyttökelvottomia koiranleluja! Onneksi en ole koskaan sijoittanut juurikaan rahaa koiranleluihin. Silti minua vaivaa, miten lyhyt elämänkaari niillä toisinaan onkin ja kuinka maailmassa on niin paljon kaikkea turhaa, joka lopulta päätyy vain kaatopaikalle hiukan rikkinäisenä tai muuten turhana. Päätin, että jatkossa koirakilpailuista voitetut epäkiinnostavat koiranlelut matkaavat oitis suoraan löytöeläinkotien vähäosaisille ja minä mietin jatkossa kahdesti, mitä ostan ja mistä ostan omille koirilleni.

Sammakkoprinsessan onnenpäivä

Meillä on ollut hieman pantapulmia. Koirat kävivät lauantaina sänkipelloilla oikomassa jalkojaan, ja vaikka yritin tasaisin väliajoin varmistella, että molempien pannat pysyvät kyydissä, niin kas vain - sen jälkeen, kun Elna oli heittänyt korkeassa sängessä muutaman kuperkeikan ja juossut vielä kaaressa kilometrin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin ilmansuuntiin, oli hattutemppu tehty ja niin pelto söi hyvän, vuosia käytössä olleen suuresti rakastamani ketjupannan. Yyh!

Se oli kaikin tavoin hyvä panta. Kaikkien suuresti kauhistelema ja vihaama "kuristuspanta" teräs-silmukoilla oli kiistaton rakkauteni kohde. Oikein käytettynä täysin vaaraton ja toimiva "kurkkari" oli helppo ja kätevä panta. En ole nähnyt juuri sellaista pantaa missään, paitsi sen kerran, kun törmäsin siihen aikoinaan käytettyjen tavaroiden liikkeessä ja siltä seisomalta myös ostin sen. Siinä oli täydellinen silmukkakoko, se oli juuri hyvän kokoinen panta "isolle" koiralle jolla on pieni pää ja ohut kaula ja se oli juuri se panta, jonka kanssa Elna on oppinut hihnassa kävelyn perusteet ja joka kaulassaan se kuunteli pienimmätkin hihna-avut. Ja josta se ei koskaan karannut ja jonka avulla se oli helppo pitää hallinnassa vaikeimmissakin tilanteissa. Ainakin useimmiten. Ja nyt se on poissa! Eih!

Etsimme pantaa pelloilta kuin neulaa heinäsuovasta ja palasimme paikalle vielä seuraavanakin päivä. Mutta turhaan. Maa oli niellyt pannan.  Oi ja voi!

Vaan onneksi asioilla on tapana järjestyä. Kävin tänään kirpputorilla (vaikka alunperin olinkin koko ajatusta vastaan) ja törmäsin no, en nyt voi sanoa täydelliseen, mutta hyvään ja nättiin, puolikuristavaan nahkaiseen kaulapantaan joka lähti mukaani vaivaisella kahdella eurolla. Siis kaksi euroa uudenveroisesta vaaleanpunaisesta nahkapannasta niiteillä!

Taisi onni potkaista. Pannan sävy on tosi hyvä ja olen oikeasti katsellut nahkaista puolikuristavaa niittipantaa Elnalle jo vuosia, mutta en ole ikinä raaskinut ostaa kallista ja aina ehkä hiukan vääränkin sävyistä pantaa.  Tämä kirppikseltä löytynyt panta on oikea löytö - laatunsa, värinsä, kokonsa ja hintansa puolesta.

Vähän jännitti, että onko panta hyvän kokoinen - puolikuristavista voi olla vaikea sanoa. Kotona Elna ei suinkaan sujauttanut päätään pannasta läpi niin kuin sillä on tapana tehdä, vaan jäi hyvin järjestelmällisesti nuuskimaan pannan sisäpuolet - se on siis ilmiselvästi ollut ainakin joskus jonkun kaulassa. Tarkoin tehdyn tutkimustyön jälkeen Elna huoli pannan kaulaansa - ja se sopi täydellisesti!

En nyt tiedä, onko hempeän vaaleanpunainen oikea väri koiralle, jonka turkin väritystä voisi kuvailla mudassa uitetun viemärirotan väriksi, mutta tämä kelpaa nyt - ja oikeastaan toivonkin, että ihastun ja tykästyn tähän pantaan ja meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessämme. Onhan se nyt oikeasti hyvä panta.

Tänään taisi kyllä muutenkin olla Elmerin onnenpäivä. Sen lisäksi, että se pääsi lopullisesti eroon ketjupannastaan eikä joudu edes tyytymään epämääräisiin ja vähän liian isoihin tai pieniin normipantoihin (jotka ovat rumia) se sai kirpparilta tuliaisiksi uuden sammakon! Nykyään pehmoleluilla alkaa olemaan melko paljon hintaa nuhjuisemmassakin kirpparipöydässä, mutta tänään kohdalleni osui muhkea ja turvallisen oloinen sammakko 0,50 eurolla. Elna oli onnesta soikeana hepuloidessaan uuden sammakon kanssa ympäri pihaa ja nyt sillä on kopassaan kokonainen kolmen sammakon kokoelma!
Kuvassa oikealla oleva Grazy Frog jakaa kiistatta lempparipehmojen ykkössijan yhdessä Elnan nuhjuisen pehmohepan kanssa. Elna rakastaa hepan pitkiä raajoja joista on helppo ottaa kiinni ja Grazy Frogissa parasta on se, että kun sitä painaa mahasta se alkaa pärisemään (joskin kovin vaimeasti nykyään). Sillä oli ennen myös liivi, päähine ja lasit, mutta ne ovat ajansaatossa päätyneet pieninä paloina roskikseen. Katsotaan, yltääkö suuren muhkean uutuus-sammakon suosio yhtä korkealle kuin edellä mainittujen - oli miten oli, taipaleensa meillä se taitaa aloittaa pesukoneessa, sillä sen sisäänajo ulkona Elnan hampaissa oli melkoisen raju!

Reilu peli

Hyvää eläintenpäivää ja alkanutta eläinten viikkoa kaikille! Olen hirveän huono juhlistamaan (=muistamaan) mitään tämän kaltaisia päiviä ja harvoinpa niinä koirien syntymäpäivinäkään tullaan mitään erityistä puuhamaan. Meillä extrapitkät lenkit tai mahtipontiset eläinkauppatuliaiset osuvat aina miten milloinkin, joten toisinaan lauman arki on juhlaa ja sitten taas juhla arkea.

Tänään koirat ovat kuitenkin saaneet nauttia valoisasta ja sateettomasta aamupäivästä ulkona aamuruokiaan kalastellen - unohdin viime postauksessani mainita, että meillä on myös tällaiset kongin sukua olevat täytettävät pötkylät jokaiselle koiralle, joilla silloin tällöin tulee "kiusattua" koiria, kuten keponi asian ilmaisee.

Olen vielä melko noviisi keksimään tuolle koirien aktivointipötkylälle täytettä ja täyttötapoja, mutta ainakin raksujen syöminen ulkosalla saa koirien nenät käyttöön, kun raksujen tipahtamista maalle ei kuule ja ne tuppaavatkin heti katoamaan tiheän nurmikon uumeniin - tarkalle nenälle on siis käyttöä.

Onko teillä muilla suunnitelmia eläintenpäivän varalle tai jotain erityistä tiedossa eläinten viikolle? Saavatko koirat extrapitkiä lenkkejä tai hulppeita tuliaisia eläinkaupasta eläintenviikon nimissä?

Plan B

Kuten mainitsin Ei oo hauskaa -otsikon alla, olen pudottamassa "Vuoden huonoin koiranomistaja" -viitan harteiltani ja luovuttamassa sen seuraavalle surkealle koiranomistajalle. Jos sateiset, pimeät ja väsyttävät illat eivät houkuta reippailemaan lenkkipoluille meillä on vaihtoehto B., joka pitää sisällään uusien temppujen opettelua, puruluiden mutustelua ja aktivointipelien pelaamista!

Otin viikonloppuna kuvia meiltä löytyvistä koirien aktivointipeleistä, koska en muista esitelleeni niitä täällä aiemmin. Kuvat on otettu meidän ulkoterassilla, koska meillä sisällä on päiväsaikaankin niin hämärää, ettei hyvistä kuvista voi kovinkaan usein edes haaveilla.

Meiltä löytyy kolme koirien aktivointipeliä, mikä on hyvä, sillä yleensä koirien iltaruuan saa niiden kautta syötettyä kaikille samaan aikaan. Kun jokainen on saanut oman satsinsa ruokaa kalasteltua pelin kätköistä, on aika vaihtaa pelejä päikseen niin, että jokainen saa pähkäillä kaikkia pelejä vuorollaan. Nopeimmalla koiralla on siitä kurja rooli, että se joutuu katsomaan muiden touhuamista ilman, että sillä on lupa lähestyä toisia koiria ollenkaan. Elna on ihan supernokkela, ja yleensä se joutuukin odottelemaan hitaampiaan.

Puinen Dog Spinny on Nina Ottossonin klassiko ja meidänkin jengin (aikoinaan Nikille hankittu) ensimmäinen peli. Pidän itse valtavasti noista puisista peleistä materiaalinsa puolesta, eikä minua haittaa, vaikka koirat pureskelisivat tai raapisivat niihin pieniä merkkejä - mutta siitä nuo ovat ikäviä, että ainakin tämä Spinny on makupalareikänsä kohdalta hiukan pehminnyt. Dog Spinny kuuluu helpoimpiin peleihin ja kun koira sen kerran hoksaa, sitä ei oikein voi vaikeuttaa mitenkään, paitsi jättämällä osan makupalojen paikoista tyhjiksi.

Elna on erittäin näppärä pelaaja ja syö kaikki piilotetut herkut muutamassa sekunnissa.

Dog Smart on myös Nina Ottossonin puinen älypeli. Koiran täytyy nostaa puisia palikoita suoraan ylöspäin sadakseen makupalat, eikä tassuilla sohiminen edesauta asiaa yhtään - palikat ovat melko jämäkät ja pysyvät hyvin paikoillaan. Tämä peli tuntuu olevan Inton suosikki, etenkin, kun se saa makupaloja vielä siitäkin, että pelattuaan palauttaa puiset pikkuosat minulle käteen.

Sen jälkeen, kun Remu oli oivaltanut Dog Spinnyn käyttämisen, sillä meni melko pitkään, että se oivalsi, ettei tämän pelin pyörittämisestä tassuilla ole mitään hyötyä. Yleensä kun koirat pääsevät pelaamaan, tarjoan niille kaikkia pelejä vuoronperään, jos se vaikka hieman hämäisi niitä...

Sitten meillä on tämä Hauhau -merkkinen muovikantinen peli, joka muistuttaa perinteistä Dog Spinnyä mutta on kuitenkin parempi. Tässä on yhden reiän sijasta kaksi reikää ja pelin mukana tuli rei'ille sopiva korkki, jonka avulla saa aina jomman kumman rei'istä tukittua. Lisäksi tähän on mahdollista ruuvata tappi, joka estää pyörivää kantta tekemästä täysiä kierroksia. Nämä ominaisuudet tuovat peliin tosi mukavaa vaihtelua ja jopa Elnalla menee hetki selvittää, miksi kansi ei yhtäkkiä pyörikkään ja miten loput makupalat saakaan ulos (pyörittämällä täyden kierroksen toiseen suuntaan).

Nyt kun nämä ovat olleet viimeaikoina niin suuressa suosiossa laumassamme, olen alkanut harkitsemaan jonkun uuden pelin hankintaa - sellaisen, joka pitäisi Elnankin vähän pidempään kiireisenä. Katselin erilaisia vaihtoehtoja Peten Koiratarvikkeen sivuilla, etenkin niitä puisia vaihtoehtoja, vaikka muoviset olisivatkin varmaan helpompi pitää puhtaana huuhtelemalla silloin tällöin kuumalla vedellä. Erityisesti kiinnostuin Dog Tornadosta, Workerista, Turbosta, Twisteristä, Fighterista sekä Dog Boxista. Osaako kukaan suositella mitään näistä?

Sitähän voisi vaikka tehdä kierroksen eläinkauppoihin, jos vaikka pääsisi ihan vallan hypistelemään näitä vaihtoehtoja. Niin ja kohtahan koittaa se Messarikin messutarjouksineen! Hmm...

Sori, jos sulla ei oo hauskaa.

Samalla kun pakkasin Inton selkäreppuun dameja  ja muita treenitarpeita, vastapäätä asuvan vuokraisäntäni kodinhoitaja pöllähti ulos roskapussi kädessään.

- Sä se touhuat aina koirien kanssa, totesi pihamme ohi roskapusseineen kulkeva kodinhoitaja,

-milloin sä oikein kyllästyt?

- En koskaan! Tätä on jatkunut jo kymmenen vuotta, vastasin naureskellen ja huvittuneena yllättävästä kysymyksestä.

- Jaa. No, kyllä sä siihen vielä joku päivä kyllästyt, odota vaan, kodinhoitaja tiuskaisi, nakkasi roskapussinsa ulkoroskiin ja painui takaisin sisään töidensä pariin.

Minä ja Into lähdimme rannalle treenaamaan. Siinäpä vasta omituinen kohtaaminen.

Kirpparilöytöjä

Minulla ei ole viime aikoina ollut juurikaan aikaa tai innostusta kiertää kirppareita, mutta tänään elvytin aikani kuluksi vanhaa harrastustani ja sainkin yllättyä positiivisesti iskiessäni oikeaan kultasuoneen! Hämeenlinnan suurkirpputorilta löytyi huima määrä kenties jonkun edesmenneen eläinkaupan tarvikkeita, sillä koko pöytä oli täynnä täysin uutta ja käyttämätöntä vermettä alkuperäisine hintalappuineen.

Eikä mitään ihan turhaa tilpehööriä, vaan laatutavaraa avainsanoina Jokke, topcanis ja Hurtta! Päivän saalis oli:

• Kolmen metrin jälkiliina kumiraidoilla (norm. 18,50 €) 9,20 €


• Musta nylontalutin (norm. 22,90 €) 11,40 €


• Damin kaltainen vesilelu (norm. 4 €) 2 €


• Hurtta Leather Classics -sarjan puolikuristava panta (norm. 23,90) 7 €

Into näyttää uudessa nahkapannassaan ihan super komealta ja jatkan edelleen haaveilua siitä, että jonain päivänä ostan kovia tuskia tuntematta myös Elnalle saman sarjan kaulapannan! Olen ihaillut Hurtan Leather -sarjaa jo pitkään raaskimatta kuitenkaan ostaa ainuttakaan sarjan tuotetta. Minulle on riittänyt tähän asti oikein mainiosti se, että perheemme pikku Remu on kantanut ylpeydellä kaulassaan Hurtta Leather Classics -puolikuristavaa pyöröpantaa unohtamatta sitä, että sillä on myös sarjaan kuuluva talutin.

Inton ja Elnan lenkkityylin kuuluvat muuten perinteiset kuristavat ketjukaulaimet, niin julmalta kuin se kuulostaakin. Hihnoina niillä on joskus tarjouskopasta ostamani nahkajäljitelmähihnat, jotka haaveilen vaihtavani kevyempiin ja kapeampiin (ja paljon kalliimpiin!) rasvanahkataluttimiin. Tänään ostamani topcanis -nylontalutin vaikuttaa kyllä sekin niin kätevältä useine pituuden säätöä mahdollistavine renkaineen ja lukkoineen, että ajattelin hankkivani varmuuden vuoksi vielä toisen samanlaisen. Tuollaiset pitkät monitoimitaluttimet mahdollistavat treenaamiseen spontaanisti lähes missä vaan, kun toinen koirista on helppo lykätä vaikkapa valotolppaan tai koivuun kiinni!