Siivouspäivä

Meillä on ongelma. Tuo oikeanpuoleinen, joka on lähtöisin tuosta vasemman puoleisesta. Elnasta lähtee nyt ihan törkeästi karvaa ja ihan oikeasti sen harjaamista furminaattorilla olisi voinut jatkaa ikuisuuden. Tällaisina hetkinä sitä miettii, miksi omistaa kaksi tuollaista kunnon karvakoiraa. Eikö joku kevyemmin taljoitettu koira olisi helpompi?

No kyllä varmasti olisi. Into yrittää esittää kuin ei ollenkaan tietäisi mistä puhutaan, mutta oikeasti siitä lähtee ihan saman verran karvaa kuin Elnastakin (huomatkaa kuvassa väriä vaihtanut ja kasvanut möykky - ja siitä huolimatta Inton valtava leijonan harja). Remustakin lähtee jonkin verran haituvia, mutta jotenkin sen karva on ehkä sitkeämpää kuin noiden muiden, jotka vaan levittelevät haituloitaan ympäri kämppää jokaisella hännän huiskautuksellaan. Karvoja on kaikkialla ja paljon. Kiitos vaan tästä, ihmisen parhaat ystävät. Näinä hetkinä tunnen kyllä kovasti sielujen sympatiaa imuria kohtaan. Onneksi meillä on vielä yksi avaamaton pussillinen käyttämättömiä pölypusseja siivouskomerossa!

Onnellinen kettujahti

Vapaan viikonloppuni kunniaksi koiria pakattiin autoon jo aamuseitsemän jälkeen ja sitten, kun olin vielä heittänyt avomieheni työpaikalleen kurvasin keltaisella autollani kohti tuttuja lenkkimaastoja: tänään hyvästellään tylsyys! Ilma oli kyllä edelleen ankea ja harmaa, eikä aurinko juurikaan pilkotellut paksun pilviverhon läpi, mutta vettäkään ei tullut, joten otimme kaiken ilon irti.

Ja jotkut enemmän kuin toiset... Ajattelin, ettei lauantaiaamuna kahdeksan kieppeillä varmaankaan ole kovasti muita samoja ulkoilureittejä käyttäviä ja olimmekin ehtineet kiertämään sänkipeltoja jo hyvän tovin, ennen kuin kohtasimme ensimmäisen aamuvirkun. Koirat kaahasivat sänkipeltoja tietenkin ilman hihnoja ja minä laahustin Remun tahtiin perässä. Isommat kaverit juoksentelivat peltojen ympäröimistä metsäsaarekkeista toiselle juuri kun ajattelin, että ne olisi varmaankin ihan hyvä kutsua pois, koska juuri sen näköiset metsäsaarekkeet olivat varmaankin juuri ihanteelisia pesäpaikkoja paitsi rusakoille niin miksei ketuillekin. Ja ennen kuin ehdin tekemään mitään muuta metsäsaarekkeelta pinkoi tuuheahäntäinen kettu - ja sen perässä hollanninpaimenkoirasekoitus ja sen perässä vielä novascotiannoutaja. Että siinäpä meni sekin jalo ajatus kunnioittaa metsäneläinten rauhallista lauantaiaamua... Koko porukka paineli hirveällä kiireellä pellon reunasta alkavaan metsään harjua ylöspäin ja luulenpa, että se ensimmäinen letkasta oli kaikkein kiireisin.

Siispä tässä julkinen anteeksipyyntö lauantaiaamun häirinnästä, toivottavasti kyseinen kettu lukee sen tai pikkulinnut kertovat pahoitteluni eteenpäin.

Anteeksi kettu. Sinun kiusaamisesi ja ylimääräisten sydämenlyöntien aiheuttaminen ei suinkaan ollut aamu-ulkoilumme tarkoitus. Mutta kiitos siitä, että pistit koirieni jalkoihin vipinää - en olisi koskaan saanut niitä yksin kulkemaan niin lujaa, enkä olisi jaksanut kaikkineen kiertää niiden kanssa niin pitkää lenkkiä, minkä sinä kiersit koirieni kanssa heti aamutuimaan. Kiitos ja anteeksi.

Minä luotin koirieni kömpelyyteen ja huonoon kuntoon kiivetä harjua kovaa vauhtia ylös siinä määrin, etten jaksanut itse panikoitua tästä yllättävästä ketun perässä metsäänkatoamistempusta. (Panikoiminen kuuluu vain niihin tilanteisiin, joissa koira jahtaa villieläintä kohti autotietä, häviää yllättävän kauaksi aikaa tai juoksee kohti hirvieläintä, jolloin mahdollisuudet on a.) hirvieläimen puolustautuminen sorkin ja sarvin tai b.) (eli kaikkein toivottavin vaihtoehto) karkuun juokseminen.)

Kuuntelin rytinää joka kävi koirien juostessa risukkojen läpi ja toivoin, että kettu on tehnyt tätä ennenkin ja tuntee maastot hömelöitäni paremmin. Hetken päästä aloin jo kutsumaan kaksikkoani (alussa ei kannata, koska kukaan ei kuitenkaan kuuntele) toivoen, etteivät ne olisi jo ehtineet äänen kantamattomiin.

Sieltähän ne sitten tulivatkin - ensin yllättäenkin Elna (joka on aina se, joka yleensä tottelee "ihan kohta" tai "sit ku mä ehin") ja vasta myöhemmin risukosta kompuroi kaikkensa antaneen näköisenä Into, joka oli niin hengästynyt, että sen silmänympäryksetkin aivan punoittivat. Kettu oli päässyt pakoon, mutta koirat olivat reippaan kettujahdin jälkeen niin euforioissaan, että en olisi yllättynyt, jos ne molemmat olisivat nousseet takajaloilleen ja heittäneet toisilleen yläfemmat etutassuillaan. Minä pudistelin päätäni, mutten tohtinut olla vihainen, sillä molemmat kuitenkin olivat tulleet takaisin, eivätkä jääneet jäljittämään kadonnutta saalistaan mitä toisinaan käy. Koen, että kettujahti oli onnellinen, koska koirat palasivat ehjinä takaisin ja kettu elää loppuelämänsä kiitollisena hengestään. Hyvä me.

Sillä välin, kun Into ja Elna olivat kehittäneet itselleen tekemistä ja minulle ajateltavaa, Remu käyskenteli ympärilläni ja söi ruohoa autuaan tietämättömänä kaikesta. Ai mitä, häh?

En voi kirjoittaa, että loppulenkki sujui rauhallisemmin, sillä kesti varmaan noin kaksikymmentä minuuttia, kun Into lähti fasaanin perään kohti autotietä... Siinä vaiheessa minäkin sain sitten hiukan sykettä nostettua (en suinkaan liikunnan vaan pelästyksen ansiosta) mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Pahalta haisevat koirat eivät saaneet kettu- tai fasaanipaistosta vaan kuivamuonansa aktivointipeleistä kotiin päästyään, mutta vasta sen jälkeen, kun jokainen niistä oli kärsinyt rangaistuksensa kylpyhuoneessa suihkun alla.

Ei oo hauskaa

Mainitsin jo aikaisemmassa postauksessani siitä, että koirilla on ollut tylsää. Se on varmaan yksi suurimmista synneistä, johon tällainen kaltaiseni tavallinen koiranomistaja voikaan langeta. Koirien pitäminen tylsyydessä, voi tavaton!

Kaikki alkoi ensin sairastamastani sitkeästä ja kovakouraisesta hirviöviruksesta. Jo pelkästään se, että en heikon ja huonon olon vuoksi meinannut pysyä pystyssä rajoitti aika paljon. Työelämään palattuani aloin tekemään jääneitä rästihommia ja kuromaan tuttua työtahtia kiinni - kaiken hässäkän keskellä koirien tyytyessä vain aamu-, ilta- ja pihapissatuksiinsa. Toisinaan olen tuntenut selässäni pistävät mulkaisut jostain lattian rajan tuntumasta ja tarkemmin vilkaistuna huomannut, kuinka syyttävästi kulmiensa alta jotkut nelijalkaiset minua tuijottavatkaan. Eikä se tunnu kivalta.

Eilen päätin parannella lähinnä huonoa omatuntoani ja kylmä, myrskyinen ja sateinen syysilta käännettiin voittoisaksi peli-illaksi, jonka aikana koirat saivat kalastella iltaruokansa älypeleistään, Dog Smartista ja Spinnystä. Jokainen osallistunut koira ( = kaikki) oli niin taitava, että ansaitsi oman iltaruoka-annoksensa pelaamisen timmellyksessä leikiten. Muutakin ruuan  kanssa jippoilua voisi tietenkin harrastaa, jos vain oma mielikuvitus pitkän työpäivän jälkeen ei heti passivoituisi ja vaipuisi uneen. On melkein helpompaa potea huonoa omatuntoa heitteillejätetyistä koirista, kuin käyttää töistä paluumatkansa miettien, mikä olisi nopea keino kehittää pitkän päivän kotona nuokkuneille lemmikeille hieman mukavaa ajanvietettä illan päätteeksi.

Mutta nyt aion parantaa tapani! Ei enää syyllisyyttä, ei enää leimautumista vuoden huonoimmaksi koiranomistajaksi. Ryhdyn tekoihin ja teen joka ilta koirien puolesta pienen vastaliikkeen tylsyyttä vastaan - mitä tahansa!

Sateisten, kylmien ja pimeiden iltojen vuoksi haastankin lukijat kehittelemään yksinkertaisia ja helppoja niksejä koirien aktivoimiseen neljän seinän sisällä ja kertomaan parhaat vinkit tälle mielikuvituksettomalle koiranomistajalle joka vastoin yleistä luuloa on nykyään niin mukavuudenhaluinen, että voisi todella valehdella olevansa silkkaa sokeria välttyäkseen kylmässä ja myrskyisessä sadesäässä ulkoilulta tai treenaamiselta. Toki sellaistakin tulee toisinaan edelleen tehtyä, mutta jatkan sitä sitten taas, kun varpaat lakkaa palelemasta.

Nyt on sinun vuorosi - anna kuulua. Iltasapuska tyhjiin maitopurkkeihin, vessapaperin hylsyihin vai sanomalehtiryttyihin? Mikä on sinun tapasi aktivoida koiraasi silloin, kun treenikentät eivät huuda nimeäsi tai lenkkikengät ovat jo valmiiksi märät?

Minä ja mun pää

Ai kuinka kauan jaksan näitä saman kuvasarjan otoksia? No niin kauan, kun photobucket tarjoaa minulle käyttämättömiä kuvia. Uusia ei ole, eikä tule niin kauan, kunnes keksin miten kuvia voi säilöä. Minulla on valehtelematta kuuden vuoden (teettämättömät!) kuvat ulkoisella kovalevyllä, joka kuitenkin hitaudestaan päätellen on sanomassa sopimustaan irti. Uusi pitäisi hankkia ja siirtää kuvat nopeasti talteen!

Koirilla on ollut tylsää. Minusta tuli yrittäjä ja viimeisen viikon ajan olen potenut liikkeellä olevaa virusta yskien, niistäen ja leväten. Koirat ovat käyneet pienillä köpöttelylenkeillä ja riehuneet pihalla. Huomenna aion olla virallisesti terve - edes oma pääni ei kestä tällaista paikallaan junnaamista - pakko päästä urheilemaan, töihin ja liikkumaan koirien kanssa. Nauttimaan syksystä!

Tavoitteenani oli käydä Inton kanssa syyskuun aikana taippareissa, mutta suunnitelmat kaatuivat riistan puutteeseen. Damien kanssa ongelmia ei ole ilmennyt, mutta oikeista linnuista saatika jäljen päässä olevasta kanista en menisi sanomaan mitään. Toivottavasti loppusyksyn ja talven aikana päästään riistatreeneihin ja keväällä hyvillä mielin taippareihin. Olisi aikakin jo, hyi minua kun en ole aiemmin ryhdistäytynyt. Sen jälkeen seuraava etappi on varmaan BH, niin kuin sanon aina joka kevät, kesä ja syksy. Olisipa ahkera kotitonttu, joka treenaisi koiria päivät pitkät minun työskennellessä yritykseni parissa!

Oliko se haaste?!

Iiih, meidän blogi kohtasi ensimmäisen haasteensa, sellainen pölpähti täältä! Siihen on ilmiselvästi vastattava pitkän hiljaiselon jälkeen nyt, kun kesäkin taitaa virallisesti olla ohi.

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."

1. Mitkä ovat koirasi huvittavimmat tavat?

Ehdottomasti huvittavinta on se, että Elna katsoo telkkaria kanssamme. Se ei siis ainoastaan viihdy samaan aikaan samalla sohvalla, vaan jopa valitsee paikkansa siten, että näkee television mahdollisimman hyvin ja tuijottaa sitä sitten korvat sojossa herkeämättä, toisinaan päätään kallistellen. Huvittavaa siitä tekee se, että se kommentoi kärkkäästi näkemäänsä. En voi ymmärtää, miten sillä on niin paljon tilannetajua televisiossa olevien liikkuvien kuvien suhteen ja varmaan tästä syystä tulen inhimillistäneeksi sitä aivan liikaa.

Hyvänä esimerkkinä: katsoimme sunnuntaina yhdessä Yleltä tullutta dokumenttia, joka kertoi siileistä. Dokumentin alussa kuvattiin hassusti lyllertäviä pikkusiilejä, joita Elna tuijotti pää kallellaan ja aivan hiljaa. Se jopa nousi paikoiltaan ja käveli aivan television eteen tuijottamaan piikkipalloja. Lopulta se palasi omalle paikalleen. Dokumentissa kerrottiin, että siilit herkuttelevat mielellään koiran ruualla, mikäli löytävät sitä pihamailta ja samaan aikaan kuvassa näytettiin sinistä koiranruokakuppia, jota siili alkoi määrätietoisesti lähestymään. Elna alkoi heti murisemaan ja kun siili viimein ennätti kupille syömään, kääntyi Elna puoleeni korvat luimussa silmiini tuijottaen kuin sanoakseen, ettei enää pidä siileistä.

Elnan tilannetaju on muutenkin täysin käsittämätön. Se kiiruhtaa sohvalle viereeni heti, kun kuulee Täydellisten Naisten tunnusmusiikin ja kun seuraamme jännittävää kohtaa murhaajan lähestyessä uhriaan ja musiikin tiivistyessä, se aloittaa hiljaisen murinansa ja tuijottaa kuvaruutua herkeämättä. Yleensä, jos murhaaja ennättää uhrinsa kimppuun, Elna haukahtaa ja lähtee selkäkarvat pystyssä toiseen huoneeseen hiljaa mutisten. (Oikeesti: tosi ärsyttävää kun yrittää itse keskittyä!)

2. Missä näet itsesi ja koirasi viiden vuoden päästä?

Ihanassa tilavassa ja käytännöllisessä kodissa, josta pääsemme muutamalla harppauksella pellolle tai metsään, jossa koirien on mahdollista juosta sydämiensä kyllyydestä. Emme varmaankaan ole innostuneet edelleenkään järin kummoisesta kisailusta, mutta ehkäpä ainakin Intolla on muutama hieno saavutus plakkarissa! Tärkeintä on se, että arkemme on edelleen ihanaa ja helppoa ja nautin koirien kanssa eleilystä ja oleilusta.

3. Suurin tavoitteesi koiriin liittyen?

Suurin tavoitteeni on varmaankin oppia kommunikoimaan koirien kanssa yhä paremmin, lukemaan niitä paremmin  ja oppia ymmärtämään niiden käyttäytymisen syitä yhä paremmin. Näiden seikkojen myötä haluan oppia myös lisää tavoista vaikuttaa koirien käyttäytymiseen.

Olen onnistunut mielestäni hyvin, mutta koirat ovat siitä kiehtova harrastus ja elämäntapa, että niistä voi oppia loputtomasti jotakin uutta.

4. Paras vuodenaika?

Vaikka en voi vastustaa kevättä ja kesää, täytyy myöntää, että sadekeleistä viis, loppukesä ja syksy ovat mielestäni parhaimmat vuodenajat! Tällöin minut valtaa samaan aikaan rauha ja inspiraatio, eikä mikään voi voittaa kirpeitä aamulenkkejä, märän maan tuoksua ja loputtoman kauniita sänkipeltoja. Lisäksi syksyisin näkee paljon rusakkoja, jotka ovat koirien lisäksi äärettömän inspiroivia eläimiä.

5. Näyttö, käyttö vai molemmat? Miksi?

Molemmat, tottakai. Koiralla pitää olla paljon hyviä ominaisuuksia ja jotenkin käyttö -sana tuottaa minulle mielleyhtymän siitä, että koiralla ei pelkästään ole käyttötarkoitusta, vaan se myös pääsee toteuttamaan sitä. Miten surullinen näky onkaan paimenkoira, joka jahtaa autoja ja joutuu purkamaan läpi puskevia käyttö-ominaisuuksiaan arjessa vain sen takia, että se on myyty näyttelylinjaisena ja "se soveltuu rauhalliseenkin perheeseen kotikoiraksi."

Loppujen lopuksi kaikki koirat ovat käyttökoiria, vaikka ymmärrän myös, miksi metsästäjät ja tilalliset ovat päätyneet valitsemaan käyttökoiran näyttökoiran sijasta.

Lisäksi olen hiljattan tutustunut rotuun, jossa yhden rodun edustajat ovat jakautuneet vahvasti näyttö- ja käyttölinjaisiin. Itse olen tämän rodun suhteen päätymässä sekalinjaiseen, jonka näen minulle parhaiten soveltuvana vaihtoehtona.

6. Oliko koiran ulkonäkö sinulle tärkeä ominaisuus rotua valitessa?

Siitä huolimatta, että vastaukseni on omituinen ja typerä, pysyn rehellisenä ja vastaan: kyllä! Minulle sopivan koiran kriteereinä on paitsi tietynlaiset ominaisuudet, myös persoonallinen ulkonäkö. Rodut, joita olen harkinnut vakavissani, pitävät sisällään vahvasti erinäköisiä koiria ja minusta olisi tylsää hankkia sileäkarvainen noutaja, koska ne näyttävät silmääni kaikki samanlaisilta, vaikka rotua harrastava voisikin kommentoida, että näin ei ole.

Olen kyllä usein miettinyt, että jos minulle päätyisi aikuinen kodin vaihtaja, tiibetinspanieli, kultainennoutaja tai muu mielestäni tylsän näköinen koira, saattaisin rakastua koiran olemukseen niin paljon, ettei ulkonäkö merkitsisi mitään.

Pääasiassa ulkonäkö on siis vain se seikka, joka saa minut kiinnostumaan tietystä rodusta tai ei. Sikäli sillä siis on väliä.

7. Koirasi söpöin kohta. (esim. kirsu, tassut jne)

Intossa söpöintä on muffinsinokka, joka myös kastematonenänä tunnetaan. Elnalla on ihanat sorkat ja kauniit silmät. Romppu ja Remu on pieniä ja pinkeitä, se on tosi söpöä.

8. Koirasi lempi paikka oleskella kotia lukuunottamatta.

Into tykkää oleskella järvessä uimalla ympyrää. Se siis todella tuntuu oleskelevan siellä sen perusteella, että se saattaa uida järvessä yhtämittaisesti jopa 30 minuuttia tullen käskystä vain pikaisesti rantaveteen, mutta suostumatta lähtemään kotiin, vaikka muutkin koiranulkoiluttajat odottaisivat vuoroaan uittaa koiraansa kapeassa rannassa.

Elna haluaisi varmaan oleskella preerialla ja juosta ja jolkotella kohti auringonlaskua, mutta koska en voi olla vakuuttunut siitä, Elnan vastaus on metsä tai pelto - paikka, jossa saa reuhuta ilman rihman kiertämää villinä ja vapaana.

Remu tykkää oleskella hoitopaikassaan velipoikansa Toton kaverina ja Romppu viihtyy kotinsa lisäksi mökillä makkaran kerjuussa.

9. Mitkä ovat kolme tärkeintä ominaisuutta koirassa?

Hyvä itsetunto, hyvät sosiaaliset taidot ja hyvä terveys, niillä päästään pitkälle!

10. Mitä muuttaisit itsessäsi koiranomistajana?

Toisinaan olen liian kärsimätön, joten muuttaisin itsestäni kärsivällisemmän. Lisäksi olisi hienoa, jos malttaisin ja innostuisin työstämään koirilleni oikein hienoja titteleitä. Hyvät saavutukset ja hienot tittelit olisivat kivoja, mutta eivät kiinnosta. Haluaisin tsempata itseni kiinnostumaan!

11. Mitä mieltä olet rescuekoirista tai rescue toiminnasta ylipäätään?

Olin teininä ahkerasti mukana paikallisessa eläinsuojelutyössä (jonkinverran yhä) joka johti siihen, että lopulta tein vapaaehtoistyötä eläinten hyvinvoinnin eteen myös Virossa koiratarhoilla.

Mielestäni on hyvä asia, että rescue -toimintaa on ja että jotkut suomalaiset hakevat tai "tilaavat" itselleen koiria ulkomailta. Ymmärrän, että Suomessa on paljon kotia kaipaavia koiria ja siksi monien mielestä on väärin tuoda koiria muualta maailmasta. Tämä on kuitenkin oman näkemykseni mukaan täysin ymmärrettävää: Siinä missä Suomesta saa lähinnä kodittomia ajokoira- tai pystykorvasekoituksia, virolaiset kaverinsa tuntuvat olevan pääasiassa vahtikoira -tyyppisiä sekoituksia kun taas Espanjasta saa kätevän kokoisia kodittomia seurakoiria ja galgoja.

Ymmärrän täysin, että vinttikoiriin mieltynyt ihminen adoptoi mielummin kodittoman galgon Espanjasta, kuin ottaa Suomesta  suomenajokoiramixin tai Virosta vaativan rottweilersekoituksen vaan siksi, että meillä on Suomessakin kodittomia koiria.

Rescue -toiminta tulee kuitenkin hoitaa asiallisesti, enkä ymmärrä sitä, että kodittomia koiria varta vasten tuodaan Suomeen kodittomiksi tai kiertolaiskoiriksi. Kodittomia tänne ei enempää kaivata - niitä on tosiaan jo paljon, mutta jos koti on tiedossa ja tietoinen siitä mihin on ryhtymässä, ei mielestäni muualta koiran adoptoimisessa ole mitään väärää!

Koska pelin henkeen kuuluu haastaa 11 muuta, ne tulevat tässä. Haastan ilkeyttäni ne, jotka ovat viime aikoina olleet kovin kiireisiä tai laiskoja (sekä muutaman sellaisen, jolta vain kaipaan uusia merkintöjä)! 1. Aamu ja Peto, 2. Bullterrieri Riesa, 3. Niittipanta Naulakossa, 4. Hukka ja Miska, 5. Hyvää Karmaa, 6. Ninni ja Ava, 7. Rähinäryhmä, 8. kääsna Amor, 9. Tellu, Ransu ja Rölli, 10. Topi, Mörkö ja Susu sekä 11. Uffien uutisia.

Kysymykseni ovat:

1. Mikä on sellainen koirarotu, jonka ulkonäkö on aina viehättänyt sinua, mutta jota tuskin koskaan tulet hankkimaan?

2. Minkälainen nimi on hyvä nimi koiralle?

3. Milloin todella tunsit onnistuneesi koirasi kasvatuksessa tai missä viime aikaisessa tilanteessa olet ajatellut, että jotain on näköjään tullut tehtyä oikein?

4. Milloin viimeksi ja missä tilanteessa olit todella, todella huolestunut koirastasi?

5. Edustaako nykyinen koirasi sellaista rotua, jossa aiot pitäytyä ja jollaisia aiot vielä tulevaisuudessakin hankkia? Kyllä/ei, miksi?

6. Mikä on epämieluisinta koiraperheen arjessa?

7. Milloin ja miksi olet todella haaveillut vaihtavasi koirasi rullaluistimiin tai muuhun vaivattomampaan harrastukseen tai elämäntapaan?

8. ...mutta miksi se karvainen köriläs vielä nuokkuu jaloissasi?

9. Erityinen hetki?

10. Milloin tiedät, että koirasi on täydellisen onnellinen?

11. Koirasi hauskin piirre, tapa tai ominaisuus?

Into luonnetestissä, 158 pistettä

Into kävi tänään Rengossa luonnetestissä. Olimme suorittajavuorossa ensimmäisenä ja hyvä niin, sillä heti meidän jälkeen alkoi ripottelemaan vettä! Tuomareina testissä toimivat Lea Yli-Suvanto ja Auli Kiminki.

Mitä 158 pisteellä saa? No se tulee tässä!

Toimintakyky +1, kohtuullinen
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2, kohtuullinen
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Tempperamentti +1, erittäin vilkas
Kovuus +3, kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

Into tervehti tuomaria iloisesti, kuin myös mielellään leikkikin tämän kanssa, mutta kuten tuomari asian ilmaisi "lasileukaiseen tapaan" eli kepistä vain kevyesti kiinni pitäen. Se saalisti keppiä ja touhusi iloisena, mutta varsinaista taistelua kepistä ei saatu aikaiseksi, sillä sen ote on, kuten tiedänkin, on melko hentoinen. Lasileukaiseksi tituleerattu tolleri sai tämän puolesta taisteluhalustaan arvion "kohtuullinen", sillä kiinnostusta ja tekemisen meininkiä kyllä löytyi, mutta varsinaista taistelua ja riepotusta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi.

Heti kun arveluttava kelkka alkoi lähestymään suoraan kohti meitä, Into aloitti kovaäänisen karkoitusmölynsä, mikä on sekoitus haukkua, murinaa ja huutoa. Kun lopulta selvisi, ettei kelkalla ollut aikomustakaan väistää vaan se karkoitusmölystä huolimatta lähestyi lähestymistään, Into siirtyi jatkamaan puolustusta selkäni taakse. Kelkan saavuttua vierellemme Into vältteli sitä, mutta heti kun se kurottautui koskemaan hahmolla olleen paidan hihansuuta nenänpäällään, sain alkaa kehumaan siitä. Kehuessani koiraa se rentoutui ja alkoi heiluttamaan häntäänsä huomattuaan, että otus oli vaaraton.
Kävimme vielä katsomassa kelkan lähtöpaikan ja sieltä tullessamme ohitimme vielä kelkan läheltä, mutta Into ei ollut enää ollenkaan huolissaan siitä - se oli jo kertaalleen todettu vaarattomaksi.

Seuraavaksi lähdimme katsomaan kentän reunalla sijaitsevaa autoa, jonka takaa pomppasikin uhkaava henkilö lähestyen meitä keppiä kädessään heilutellen ja kovaan ääneen meitä uhkaillen. Jäin niille sijoilleni ja Into alkoi taas puolustamaan minua uhmakkaasti. Kun uhkaava henkilö saapui aivan koiran eteen, hän alkoikin puhumaan koiralle lempeästi ja jopa lepertelemään - Into oli välittömästi sulaa vahaa ja unohti, että hetki sitten molemmat olivat olleet valmiina paloittelemaan toisensa. Into lähestulkoon hyppäsi hetki sitten uhanneen henkilön syliin kun huomasi, että tämä olikin vain mukavasti jutusteleva ystävällismielinen kaveri. :)

Ja kaverin Into hänestä saikin - koira jäi meitä uhanneen henkilön haltuun kun minä lähdin parin kymmenen metrin päähän taakseni katsomatta. Tämän jälkeen käännyin, sain luvan kutsua koiran luokseni ja sieltähän se tuli - niin kovaa, että törmäsi täydellä vauhdilla jalkoihini. :) Tätä ennen luonnetestin tuomarit olivat kysyneet minulta, että luulenko koiran tulevan suoraan luokseni vai käyvän ensimmäisenä takanani häämöttävässä järvessä uimassa, joten tämä mielikuva päässäni odotin luoksetulon tapahtumia hiukan jännittyneenä - onneksi se koira sitten saapuikin luokseni ihan suorinta tietä, vaikka järvessä pulahtaminen ei sekään olisi ollut minulle suuri yllätys.

Onnistuneen luoksetulon jälkeen lähdimme kiertämään mökkiä, jonka yhdeltä nurkalta pomppasi täysin odottamatta haalari pystyyn. Koira säikähti juuri kohdallamme noussutta haalaria oikein kunnolla. Tuomari mainitsi, että säikähdyksen kuuli jopa koiran äänestä, mutta en enää ohjaajana muista tarkalleen minkälaista ääntä koira sitten oli pitänyt. Palasimme takaisin tuloreittiämme kunnes käännyimme ja palasimme samalle paikalle, jossa haalari oli aiemmin noussut pystyyn - koira ei vierastanut paikkaa enää ollenkaan vaan käppäili kaikessa rauhassa kanssani häntäänsä laiskasti puolelta toiselle heilutellen. Kävelimme mökin reunamaa niin pitkään, kunnes takaamme rämisi suoraa meitä kohti kovaa ääntä pitävä tynnyri. Into aloitti kovaäänisen karkoitusmölynsä ja jatkoi sitä niin kauan, kunnes sain tuomarilta luvan tutustua "uuteen tynnyrin näköiseen sohvaamme" ja istutua sen päälle. Istuin siis tynnyrin päälle ja silitin hienoa tynnyriä, ja tämän huomattuaan Into tuli tutustumaan tynnyriin tarkemmin ja hymyili taas sitä tollerimaista hymyään ja heilutteli häntäänsä kuin sanoen "ai se onkin meidän uusi sohva." :)

Kun olimme todenneet "uuden sohvamme" mukavaksi, oli pimeän huoneen vuoro. Into jäi ulkopuolelle odottamaan, kun minut sijoitettiin pimeän huoneen nurkasta alkavan pimeän käytävänpätkän päähän. Sain Inton luota lähtiessäni kannustaa ja huutaa sitä luokseni, mutta sitten ovi suljettiin ja jäin pimeyteen kahden muun henkilön kanssa. Kun koira laskettiin pimeään huoneeseen, se tepasteli touhukkaana ympäriinsä häntää korkealla kannatellen. Minut se oli tuntunut unohtaneen kokonaan, sillä se teki iloisesti tuttavuutta kahden muun henkilön kanssa. Kun huoneeseen lisättiin hieman valoa, se ymmärsi tulla tutkimaan myös käytävätilaa ja sieltä minut löydettyään ilahtui kovasti.

Iloisen jälleen näkemisen jälkeen menimme takaisin ulos ja kytkin koiran seinään ja lähdin nurkan taakse, josta en voinut nähdä koiraa eikä se minua. Aluksi sieltä taisi kuulua muutama vinkaisu ehkä mielenosoitukseksi tai ikävän ilmaisuksi, kunnes alkoi tapahtumaan - pusikoista Intoa alkoi lähestymään jo testin alussa tervehditty tuomari huppu päässään. Into katsoi tuomarin outoa lähestymistapaa kuulemma huvittuneena hymyillen ja häntäänsä heilutellen - tunsihan se tuomarin jo entuudestaan testin alussa suoritetun tervehdyksen myötä. Mikähän hölmöläinen se tuokin on, se kuulemma näytti ajattelleen. :) Sitten sain hakea koiran taas itselleni.

Tämän jälkeen testattiin laukauspelottomuus. Ensimmäisen laukauksen jälkeen Into katsoi innokkaana järvelle ja odotti jotain sulkaisaa kenties putoavaksi, mutta pettymyksekseen se ei nähnyt eikä kuullut veteen tippuvaa sorsaa. Toiseen laukauksen jälkeen se näytti totisesti pohtivan sitä, minne ihmeeseen riista oikein putosi ja miksi se ohjaajakin vaikuttaa niin passiiviselta, täällähän perkele on noutamatonta riistaa!

Ammuskelun jälkeen tuomarit vetäytyivät mökkiin täyttämään luonnetestipöytäkirjaa, jota me jäimme odottelemaan. Pöytäkirjan valmistuttua kuuntelin suurella mielenkiinnolla tuomarin kommentit (saan ne ehkä myöhemmin lisättyä tännekkin) samalla, kun Into osoitti mieltään tylsästä jaarittelusta ja piippaili kärsimättömästi. Tämä aiheuttikin suurta hilpeyttä minussa ja kanssaihmisissä, kun tuomari muotoili Inton olevan "hieman rauhaton" (aijaa?) ja erittäin vilkas, ei kuitenkaan häiritsevän vilkas (ai eikö?). Lisäksi tuomari julisti iloisesti, että omistan oikein hyvän harrastuskoiran, kunhan osaan tasapainoitella koiran erittäin vilkkaan tempperamentin ja kohtuullisen kovan luonteen kanssa. Sen keskustelun myötä sain käsiini luonnetestipöytäkirjan, jossa kaikki arvostelun osa-alueet olivat pysyneet plussan puolella! Pisteitä saatiin huimat 158, joihin olen erittäin tyytyväinen, vaikken olekkaan paljoa muiden koirien luonnetestituloksia seuraillut eikä minulla ole niistä juurikaan suurta hajua. Hymyilin kuitenkin voitonriemuisesti lähtiessämme, nimittäin Into osasi yllättää minut totaalisesti - en koskaan olisi uskonut, että se on paineen kasvaessa niinkin lunki koira ja saa arvostelussa täydet kolme pistettä paitsi luoksepäästävyydestä, myös puolustushalusta ja kovuudesta! Melkoinen peto meillä täällä kotona - en enää ihmettele yhtään, miksi taannoin eräs meille sisälle pipo silmillään pyrkinyt ulkomaalaissyntyinen mies lähti juosten lipettiin huomatessaan, että Into on kotona! :)

Punainen uimamaisteri, raidallinen toimistoapulainen ja pienet ihanat

Into uiskenteli juhannusta edeltävänä viikonloppuna koirauinnin SM-kisoissa! Poika porskutteli nopeasti kohti rantaa, mutta arvokasta aikaa kului, kun sirkuskarhu päätti yrittää ilahduttaa emäntäänsä, joka on viime aikoina ollut harvinaisen tyytyväinen noutoliikkeiden kertaamisesta (metsässä). Ei lähtenyt punaiset poijut noutajan mukaan, siis ne, joilla uintialue oli rajattu, eikä tullut meidän sirkuskarhusta koirauinnin sm-voittajaa.

Jotain saatiin kyllä kotiinkin päin - ennen kisoja käytiin treenaamassa suunnitelmallisesti ja säännöllisesti, eli uintia, uintia, paljon uintia ja vielä vähän uintia. Ruhtinaallinen uintikuuri johti siihen, että jätkä on vaihtanut inttini aikana kehittämänsä peitsaavan kävelytyylin (johon sillä oli kevyttä taipumusta kyllä jo ennen palvelukseenastumistani) kevyeeseen ja pompottavaan raviin, jota on ilo katsella! Uintiharrastus ja lihasten kehittäminen jatkukoon!

Sen sijaan Elnalla ei taida olla kaikki ihan hyvin. Se on vajaan viikon ajan ollut rauhallinen, mikä jonkun toisen koiran kohdalla voisi olla hyvä merkki, mutta Elnan kohdalla ei. Se on aivan liian rauhallinen Elnaksi ja sen uusi tyyli kurkistella kulmiensa alta omalta paikaltaan, kun jotain tapahtuu, on niin epäelnamaista kuin olla ja voi. Normaalisti likka on heti touhottamassa, että mitä tapahtuu, missä ja liittyykö siihen oravia tai ampiaisia vai onko kyse ruuasta tai ehkä sittenkin toisesta koirasta tai suukoista ja koirahymystä.

Onneksi Elna väläyttää tutun hymynsä ja reippaat hännänheilutuksensa vielä lenkeillä ja pihalla touhutessamme, mutta sisätiloissa se on kyllä harvinaisen melankolinen. Toivottavasti kyse on ainoastaan sadekuurojen masentamasta raitapaidasta, jota olen kylläkin yrittänyt ilahduttaa jopa Helsingin tuliaisilla (nahkarullaluut joiden sisällä siansudit!) ja toimistokoiran pestillä!

 

Tiesittekö, että kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti myös seuraa pitävällä toimistokoiralla on hyvä olla koiraseuraa, eli toimistokoiran sihteerikoira tai toimistokoiran seurakoira. Meidän toimistolla seurakoiran virkaa pitää Romppu, joka ilahtui Elnan tapaamisesta suuresti. Elnalla on kotona tietysti myös oma kotikoira, joka nukkuu Elnan jalkopäässä (oikean puoleinen kuva yllä).

Rompulla onkin pian kontrollikäynti eläinlääkäriasemalla, sillä kroonisen haimatulehduksen puhkeamisesta tulee kesällä kuluneeksi jo vuosi. Poika vaikuttaa silti pirtsakalta, vaikka onkin mielestäni sairauden uuvuttamana vanhentunut reippaanlaisesti ja vaikuttaa selkeästi ikäistään vanhemmalta - vaikka onkin jo 10. Lisäksi sen oikea silmä on jo lähes kokonaan harmaan kalvon sumentama ja sokea. Metsälenkeillä olen huomannut, että sen näkökyky ja mahdollisesti hajuaistikin ovat selkeästi heikentyneet, sillä sillä on hankaluuksia paikantaa minut vaikka seisoisinkin kauempana suoraan sen edessä. Korvat kuitenkin toimivat - niin hyvin, kuin cockerspanielin suuret läppäkorvat nyt koskaan ovatkaan toimineet - ja ihastuttavalla pappakoiralla on edelleen niitä samoja elkeitä kuin pentuna: pieni ihana hahmottaa huonosti näkemänsä ihmiset ottamalla käden hellään otteeseen suuhunsa, aivan kuin kätelläkseen tai sokeiden tapaan tunnustellakseen. Höystettynä hännän huisputuksella, tottakai.