Keep calm and hug your dog

Kirjoitin pitkän pätkän siitä, miten olen vesittänyt viimeaikaiset treenit omalla osaamattomuudellani Inton loputtoman ääntelyn suhteen, mutta sitten muistin, että on kesä ja meillä kaikilla on perusasiat hyvin. Ei siis takerruta "pikkuseikkoihin" vaan nautitaan nyt siitä, että hiekka rahisee jalkojen alla ja nurmikko tuoksuu hyvältä.

Olen tehnyt Elnan kanssa hirmuisesti kaikkea kivaa. Se on päässyt kanssani pitkille pyöräilylenkeille, joilla se saa osan matkasta juosta vapaana. Parasta on, kun se tulee vapaana ollessaan ravaamaan pyöräni vierelle, vilkaisemme toisiamme samanaikaisesti ja yllytämme toisemme hurjaan kiihdytysajoon tienpäähän - niin täysillä kuin pystyy, kumpi on ekana! Traktorikuski joka ajeli viereisellä pellolla katseli kisailuamme huvittuneena. On se vaan mieletöntä, kun on hyvä koira. Sillon ei haittaa, että itikat lentää suuhun.

Viime viikonloppuna olin Elnan kanssa vuoden ensimmäisessä mätsärissä - likka sijoittui sekarotuisten PUN2 mikä oli tosi hyvin, etenkin, kun Elnan esitti vieras ihminen. Elnaahan se ei tietty hetkauttanut lainkaan, mutta mietin, miten Maria osaa lukea Elnan aivoituksia ja reagoida niihin. Turhaan huolehdin, isot kiitokset Marialle hyvästä työstä - annan ehdottomasti koiriani jatkossakin esitettäväksesi!

Sunnuntai-ilta ei ollutkaan ihan niin onnistunut, kuin iloinen ja aurinkoinen mätsäripäivä kavereiden seurassa. Kotiin tullessani Remu ontui samalla tavalla, kun se oli ennen lähtöämme ontunut vasempaa takakoipeaan. Olin lähtiessäni ajatellut, että jalka on vain puutunut, mutta koska se ei illallakaan varannut koivelle painoa, ei auttanut muu kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille.

...joka antoi koiralle kipulääkkeet ja sanoi epäilevänsä nivelrikkoa. Mikäli koiran kunto ei palautuisi viikon täyslevon ja kipulääkekuurin myötä, se olisi kuvattava tarkempien tietojen saamiseksi.

Onneksi jo seuraava tiistai oli valoisampi. Otin kaikki koirat mukaan koirahierojamme Merjan käsittelyyn, ja hän tekikin yllättäviä löydöksiä. Elnalta löytyi vain muutamia pieniä jumeja, joista päästiin eroon suhteellisen vaivattomasti - mutta Into ja Remu olivat niin jumissa, että ihan hirvittää ajatellakin. Maanantaina jatketaan niiden kanssa siitä mihin jäätiin - hieroja jopa epäili, että Remu voisi saada vasempaan takakoipeensa helpotusta vapautettujen lihasten myötä. Toivotaan parasta, ehkäpä Inton ajan myötä voimistunut äänenkäyttökin onkin suoraan johdannainen sen epämukavaan oloon lihaskipuineen? Toivoa sopii, että se helpottaa siinä missä lihasjumitkin.

Niin kaunis on hiljaisuus

Laakeaa valkoista peltoa silmänkantamattomiin. Täydellinen hiljaisuus jalkojen alla narskuvaa lunta lukuunottamatta - kyllä, edes linnut eivät laulaneet meille keväästä. Kirkas taivas, kirpeä pakkasilma. Ja kaiken kruunaava kantava hanki!

Sunnuntai tarjosi parastaan lumikenkäkävelijälle. Edellisen yön pakkaset olivat muokanneet pellosta täydellisen, sillä tällä kertaa en uponnutkaan kenkineni syvälle puuterilumeen vaan nyt sain paremminkin kiinni siitä, mitä lumikenkäkävely parhaimmillaan on. Todellista hikiliikuntaa? Ja vielä mitä, ei tänään. Kyllähän siinä jalkoihin sai hyvän lämmön, mutta en kutsuisi eilistä suoritustani hikiliikunnaksi.

Kun katselee edessä avautuvaa luonnon kauneutta ja vaeltaa hiljaisessa talvisäässä yhdessä parhaiden ystäviensä kanssa saa täydellisesti kiinni vapauden tunteesta. Moottoripyöräily, moottoriveneily tai lentäminen? Ei tarvetta, minulla on lumikenkäni!

En ole vielä ehtinyt tutustumaan uusiin suksiini, sillä en ole lumikenkäilyltäni malttanut. Sunnuntaina olisin kyllä ehtinyt kipaisemaan nopean lenkin suksillakin, mutta hiihtämisen sijaan valitsin tuplasti aiempaa pidemmän lumikenkäilyreitin. Nyt haaveilen pidemmästä patikointiretkestä räpylät jalassa.

Ja mikä parasta, koiratkin nauttivat! Tällä kertaa Intokaan ei ollut sidottuna tekemääni polkuun, vaan lumi kantoi senkin tutkimaan metsäneläinten jälkiä ja hajuja. Kotiin lähti lopulta hyvin tyytyväistä porukkaa - ihan kuin pidemmänkin hemmotteluloman jäljiltä! 

Eivätkä nuo lumikenkäkävelijän jättämät jäljetkään kovin pahoja ole. Muutama kevyt tuulen puhallus, eikä kukaan enää arvaa, että olemme käyneet kahden koiran voimin valloittamassa laakeat pellot ja umpimetsän. 

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki

Toteutin viimein pitkäaikaisen haaveeni lumikengistä, kun sain ostettua 219 euron ooveehoota kantavat lumikengät 139 euron hintaan. Oli varaa tai ei, pistin kerralla haisemaan ja ostin myös sukset, siteet, monot ja sauvat nyt, kun halvalla sain. Kallista lystiä, mutta näistä on iloa vielä pitkään!

Sukset saivat vielä odotella vuoroaan, sillä tänään oli aika testata lumikengät. Lisäksi meiltä uupuu vielä vetovyö ja muut vetokamppeet, joten koirien kanssa laduille päästään todennäköisesti vasta ensi talvena. Se ei kyllä harmita enää ollenkaan, sillä pelkästään jo lumikengät osoittautuivat nappihankinnaksi!

Ajattelin, että lumikenkäkävely olisi leppoisaa ja kevyttä viikonloppu-urheilua, mutta sainkin äkkiä huomata, että umpihangessa pellolla eteneminen käykin ihan oikeasta liikunnasta! Koirat eivät olleet järin innostuneita reittivalinnastani, sillä niidenkin eteneminen syvässä ja upottavassa hangessa oli todella vaivalloista. Into oivalsikin äkkiä, että sen on helpointa kulkea jäljissäni. Aina, kun oma vauhtini uhkasi hiipua se tökki nokallaan lisää vauhtia ja osoitti hitauttani astumalla jatkuvasti lumikenkieni päälle niin, että sain muutamaan kertaan ihmetellä mihin olen jäänyt jumiin, kun läpyskä kengän alla ei enää nousekkaan. Ai, tollerihan se siinä.

Kulkumme helpottui heti, kun pääsimme pelto-osuuden yli tiheäkasvuisempaan mäntymetsään, jonne ei ollut satanut lunta ihan niin paljoa. Siellä Intokin pääsi jo omille hajuilleen ja juoksemaan, kun sen ei enää tarvinnut rämpiä vaivalloisesti perässäni. Lyhyen mäntymetsäosuuden jälkeen jatkettiin kuitenkin taas upottavemmissa maisemissa ja pitkän umpihankilenkin ja nollakelin ansiosta Elnakin sai ensimmäistä kertaa elämässään lumipaakkuja turkkiinsa. En edes tiennyt, että niin lyhyeen turkkiin voi jäädä lumipaakkuja!

Kaikenkaikkiaan onnistunut lauantailenkki! Vaikka aurinko ei tänään näyttäytynytkään, oli ihanaa tuulettaa ajatuksiaan luonnossa sellaisissa maastoissa, joissa ei ollut pelkoa vastaantulevista tai ohittavista hiihtäjistä tai kanssalenkkeilijöistä. Suosittelen kyllä lumikenkiä kaikille, jotka pitävät vaellustyyppisestä liikunnasta ja haluavat talvisinkin valita reittinsä itse. Lumikenkien avulla pääsee kauas yleisiltä kulkureiteiltä ja laduilta, ja heti on taas huimasti enemmän valinnanvaraa lenkkeillessä!