Koira!

Taisinpa viimeksi lupailla jonkilaista kuvallista todistusaineistoa siitä, että armeija-aikaa ei tosiaankaan tarvitse viettää ilman koiria. No, olkaapa hyvät!



 

Tuo tuossa on spu Rontti ja sen takana nökötän minä. Näytän ihan mieheltä noissa vaatteissa hiuksienkin ollessa pipon alla, mutta keskitytään nyt tuohon näyttävämpään osapuoleen. Rontti on sotakoira ja minä toimin sen ohjaajana koko palvelukseni ajan, huhtikuuhun saakka. Herään joka aamu kuudelta, pistän kamat kasaan ja syön aamupalaa, jonka jälkeen lähden Rontin kanssa noin 5-10 kilometrin lenkille. Viime aikainen ihastukseni on ollut huskyvaljaat yhdistettynä vetoköyteen ja vyöhön, joiden avulla lenkki saadaan luonnistumaan entistäkin vauhdikkaammin!



Nyt kun lunta on, olemme kokeilleet iltapäivien ajanvietteenä koirahiihtoa ja se on kivaa aina, kun olemme yhteisymmärryksessä lenkkivalinnasta, suunnasta ja nopeudesta. Viimeinkin talviset koiraharrastukset ovat tulleet tutuksi minullekin! Hiihdon lisäksi harrastamme iltapäivien aikana tokoa, taisteluteknillistä tokoa sekä suojelua ja vaarallisen henkilön kiinniottoa. Ennen lumen tuloa lajeihimme kuului myös jäljestys, mutta sitä Rontti saa jatkaa todennäköisesti vasta keväällä lähdettyäni sen seuraavan ohjaajan kanssa.



Aamupäivien avainsanat ovat huolto, ruokinta ja jaloittelu. Sen jälkeen, kun olen tullut aamulenkiltä nimikkokoirani kanssa alan siivoamaan tarhoja muiden lenkiltä tulleiden koiranohjaajien kanssa. Kun koirien tarhat ovat siistit ja kaikilla on raikasta vettä kipoissaan on ruokinnan aika, jonka jälkeen koirilla on 2,5 tunnin ruokalepo, jolloin niitä ei saa häiritä. Koirien ruokalevon aikana käymme itse syömässä ja kun riittävästi aikaa on kulunut keskitymme iltapäivän ohjelmaan, josta jo mainitsinkin. Se on henkilökunnan päättämää, ja pitää yleensä sisällään jonkinlaista jäljestystä, tokoa tai suojelua. Toisinaan koirat eivät kuulu iltapäivän ohjelmaan lainkaan, vaan käymme ampumassa pistooleilla tai rynnäkkökivääreillä, tai harjoittelemme muita sotilaan taitoja.

Vaikka tarhalla on vajaa 20 koiraa, niiden hoito on yksilöllistä. Jokaisen koiran terveydentilaa seurataan tarkasti ja jokaiselle koiralle on oma ohjaaja, joka on vastuussa oman nimikkonsa hyvinvoinnista. Koirilla on käytössään kaikki eläinlääkäripalvelut ja jos on asiaa eläinlääkärille, se on aina tavoitettavissa ja kävelymatkan päässä. Koiria on mahdollisuus ottaa lomille mukaan, mutta valitettavasti oma nimikkoni kuuluu vaarallisten koirien listalle, joten ohjaajasta riippuen sen kotiin tuomiseksi vaaditaan erityisen tarkkaa neuvottelua tarhan henkilökunnan kanssa. Mikäli koiran mahdolliset lomaolosuhteet kuulostavat liian riskialttiilta ympäristön turvallisuutta ajatellen, sitä ei luovuteta tarhalta ollenkaan siivilimaailmaan.
Omasta puolestani olisin valmis ottamaan Rontin katsomaan maailmaa kasarmin ulkopuolelle, mutta valitettavasti kotoa löytyy nelijalkaisia, jotka saattaisivat olla näreissään vieraan uroksen tuomisesta kotiin. Olisi mahtavaa saada omille koirille hoitaja muutamaksi päiväksi siten, että voisin ottaa Rontin kotiin häiritsemättä laumaani, mutta hoitajien löytäminen viikonlopuksi tuntuu mahdottomalta. Siispä Rontti joutuu tyytymään eloonsa tarhalla ilman siiviilimaailman lomia. Onneksi tarhalla on monia muita koiria, jotka kuitenkin pääsevät silloin tällöin nauttimaan ohjaajiensa kanssa vietetystä vapaa-ajasta kotioloissa!

Huonovointinen järjestelmäkaveri

Aika kuluu niin nopeasti, että hyvä kun ehtii koiraa sanomaan, kun blogi on jo homeessa. Kattavan ja kuvarikkaan päivityksen tekeminen jää pelkäksi haaveeksi, kun kovia kokenut digitaalinen järjestelmäkaveri on ollut hieman huonovointinen. Haavekuvissa siintää kaiken muun kalliin ja tarpeellisen ohella uusi runko ja näppärämpi obu, mutta näillä päivärahoilla ja työnäkymillä se jää haaveeksi seuraavan... no, erittäin pitkän ajan ajaksi. Kun kuvia ei ole, ei tee paljoa mieli kirjotellakaan. Kuvat kun kuitenkin jotenkin keventää pitkiä tekstimääriä helpommin lähestyttäviksi ja luettaviksi...

Into kävi eläinlääkärillä perjantaina 13. päivä ja huonoa lupaavasta päivämäärästä huolimatta reissu sujui hyvin. Syynä käynnille oli jo pidempään oikean korvan takana ollut syylämäinen näppylä, joka poistettiin eläinlääkärin toimesta. Näppylä oli ollut korvan takana jo pidempään ja sitä tuli seurailtua varmaan parikin kuukautta, mutta se ei vaivannut koiraa eikä muuttunut sen rumemmaksi päivien kuluessa. Näppylän poistaminen oli kuitenkin aiheellista, sillä sirkuskarhun ja viemärirotan painit ovat usein sen verran hampaikkaita, että olisi ollut vain ajan kysymys milloin näppylä vahingoittuu taistelun tohinassa. Eläinlääkäri sanoi näppylän voivan hyvinkin olla pieni ihokasvain, mutta koska se oli ainoa laatuaan koiran koko kehossa, en vaatinut sen lähettämistä edelleen tutkittavaksi. Se on vaihtoehto sitten, jos niitä vielä jatkossa alkaa ilmaantumaan.
Tällä hetkellä sirkuskarhulla ja muulla kirppusirkuksella menee hyvin.

TJ 90

Koko joulukuu täyttä hiljaiseloa, joten nyt sopivan tilaisuuden koitettua nopea tilannepäivitys! Elomme on soljunut tasaisesti eteenpäin ja koirat ovat pysyneet terveinä. Joulun aikaan vietin kymmenen päivää kasarmin ulkopuolella (=kotona!) mutten siltikään ehtinyt lähettää ainuttakaan joulukorttia tai kirjoittamaan edes nopeaa joulun ja uuden vuoden tervehdystä blogiini, vaikka se ajatuksena olikin! Sen sijaan koirat saivat nauttia oikein hyvästä hoidosta, pitkistä hihnatta tehdyistä lenkeistä aamuauringon kajasteessa, rennoista harjaustuokioista sekä treeneistä, koirakavereista ja yhdessäolosta (kuvasaldoa myöhemmin). Lisäksi Elna vietti 16.12 syntymäpäiviään saaden mittariinsa huimat kaksi vuotta ja sen kunniaksi me tytöt käytiin keskustassa kävelyllä ja shoppailemassa. Synttärilahjaksi likka sai oikein hienon Ebba + Albuksen Symphony -pannan sekä Hurtan pinkin heijastinliivin. Muutenkin koirat saivat erityishuomiota ja missatun messarin ja veronpalautuksien myötä ostin niille tarpeellisia vitamiineja ja öljyjä, joista parhaimpana ehdottomasti Remun kuivaan turkkiin ja ihoon positiivisesti vaikuttanut öljy, jota aion hehkuttaa lisää sitten kun pääsen postaamaan kotikoneelta ja vielä lunttaamaan tuotteen nimen. ;)
Myös laumaamme kuuluva kanipariskunta sai osansa joulusta, kun toimme koirien kanssa niille kuusen oksia herkutteluhetkiin. Ihme kyllä sain ne kotiin juuri siinä kunnossa missä halusinkin, vaikkakin perheemme eräs nimeltä mainitsematon skotlanninterrieri oli vakaasti sitä mieltä, että kuusenhavut ovat meidän vasta, kun ne on merkitty herrakoiran toimesta omistetuiksi... Virtsaamalla.

Vuodenvaihteeni kuluikin kasarmilla palvelustehtävissä ja aikaa tappaen, mutta vastapainoksi sain viettää ihanan joulun kaikkein tärkeimpien ihmisten ja eläinten seurassa!

Tänään jäljellä enää 90 aamua kotiutumiseen (5.4.2012!) ja takana 180 aamua eli puolivuotta. Koti-ikävä on tälläkin hetkellä valtaisa, etenkin kun lueskelen muiden bloggaajien koiratouhuista ja kaipaan omia karvakuonojani. Samalla muiden bloggaajien merkinnät piristävät iltoja ja tuovat siviiliharrastamisen ihanan lähelle. Onhan minulla täälläkin ns. oma palvelusaikainen saksanpaimenkoira, jonka ansiosta en täysin ole vieroitettuna eläimistä, mutta valitettavasti olen ollut niin sitkeän flunssan uhri viimeiset puolitoista viikkoa, että viimeiset viisi päivää ovat kuluneet tuvassa antibioottikuurin avulla toipuessa ja voimistuessa.
Sitten kun pääsen kotikoneen äären lisään tänne blogiini muutaman kuvan Rontista, ja niille ketkä eivät ole huomanneet, tästä intissä tapaamastani "hurmurista" on lisäinfoa Muutama muu -linkin takana.

Niin, kotiin... Tämä päivitys on tuotettu laadukkaalta miniläppäriltä kotoisassa tuvassa siniruudullisen punkan päältä. Pitkän joululoman vastapainoksi olen viettänyt kasarmielämää Tapaninpäivästä alkaen joten toisin sanoen en ole nähnyt koiriani tänä vuonna ollenkaan! Tähän korvaan särähtävään uutiseen on tulossa muutos vajaan viikon kuluttua torstaina 12. päivä. Suomalaisella sisulla mennään!

Oikein hyvää,

iloista & onnellista

vuotta 2012!