Me muutettiin - ja nyt kelpaa lenkkeillä!

Uudessa asuinpaikassamme on niin paljon hyvää, että voisin hehkuttaa sitä ikuisuuden! Vaikka asummekin karkeasti ottaen lähiössä, se ei estä minua vetäisemästä aamuisin kumisaappaita jalkoihini ja lähtemästä kirpeälle aamulenkille syksyisille sänkipelloille. Tosi on - meiltä kävelee vain minuutin sänkipelloille ja sänkkäreiltä pääsee suoraan metsään ja metsäteille. Parhaus ei lopu siihen - täällä voi valita ihan minkä tahansa ilmansuunnan ja tehdä reippaita lenkkejä joka suuntaan - ja tuossa ihan hollilla on järvikin!

Toki itse asuntokin on täydellinen. Tilava ja valoisa, varsin miellyttävä - alun muuttokaaoksesta huolimatta. Naapuritkin vaikuttavat järkeviltä ja olen ollut puheissa jo lähes jokaisen kanssa. Mainitsin seinänaapuriperheelle, että meillä on kolme koiraa ja etenkin näin alussa voi olla, että meiltä saattaa kuulua möykkää - mutta siitä täytyy sitten heti kertoa meille, mikäli emme ole sattuneet olemaan kotona. Naapuri nyökkäsi lapsiensa suuntaan ja sanoi, että "meillä on pari tuollaista, eiköhän me olla ihan tasoissa."

On hienoa huomata, että koirat eivät tunnu olevan juuri kenellekkään shokki tai mikään punainen vaate, kuten olin pelännyt. Törmäsin Inton ja Elnan kanssa aamulenkiltä tullessani samassa pihapiirissä asustelevaan vanhempaan rouvaan, joka tervehti meitä iloisesti. Sitten hän kysyi, missä kolmas koira on, kun meillä kuulemma on vielä sellainenkin. Kerroin, että meidän terrieri on jo niin vanha, ettei se millään pysy mukana isompien reippaassa lenkkeilyvauhdissa ja se lenkitetään aina erikseen. Rouva kuunteli kiinnostuneena ja kysyi sitten, miten ihmeessä meillä voi olla niin monta koiraa.

En ole ikinä ollut järin innoissani perustelemassa tuiki tuntemattomille, tai edes tutuille ihmisille, koiravalintojani, joten päädyin vaan kertomaan jotain entisestä elämästämme maalla, minkä jälkeen liukenin työkiireiden merkeissä takaisin kotiin. En tiedä, onko kolmen koiran kanssa eläminen ihmisten mielestä vain jotain suurta ja ihmeellistä, vai järkyttävää ja väärin, vai onko se aiheena vaan äärettömän mielenkiintoinen - mutta tätä minulta kysytään usein.

Olen kuitenkin ehtinyt jo tottumaan uteluihin, vaikka ne silti aina jossain määrin jäävätkin mietityttämään - enhän minäkään utele ihmisiltä, mikä on saanut heidät perustamaan suurperheen, hankkimaan epäkäytännölliseltä vaikuttavan auton tai pukeutumaan sellaiseen tyylin, jota he edustavat. 

Yhtä kaikki, yhdestä uteliaasta naapurin rouvasta huolimatta koko asuinpaikka on tehnyt hyvän ensivaikutelman - ja melkein kaikki koiratkin viihtyvät. Niin, melkein kaikki...

Pojat ottivat koko muuttotouhun lunkisti ja tuntuvat viihtyvät hyvin uudessa kodissa. Ja sitten meillä on tämä raidallinen ongelma, joka on äärettömän huolestunut seinien toiselta puolelta ja ulkoa kantautuvista äänistä. Se on meidän vahtiva paimenkoira, hollanninpaimenkoiran rotumääritelmänkin mukaan aina valpas ja tarkkaavainen. Joka aamu muuttomme jälkeen se on tullut herättämään minut siihen aikaan, kun ensimmäiset seinänaapurimme heräävät - se pitää hätääntynyttä piipitystä ja sitten se nostaa selkäkarvansa pystyyn ja hiippailee ympäri asuntoa muristen. 

En luonnollisesti ole, ainakaan tietoisesti, palkinnut koiraa tästä käyttäytymismallista, vaan aina jatkanut uniani ja komentanut koirankin takaisin nukkumaan. Aluksi pidin sille tiukkaa linjaa ja ärähdin aina, kun se reagoi ääniin. Ja se todella reagoi - jokaista seinän toiselta puolelta kantautunutta kolahdusta, askelten ääniä tai puhetta seurasi ja seuraa matala murahdus tai murina. Elna kuuntelee valppaana korvat hiukan luimussa ympäristöstään kuuluvia ääniä ja kommentoi niitä murahtelemalla ja vaihtamalla paikkaansa levottomasti.

Olen kuitenkin huomannut, että koira taitaa olla pelkästään epävarma tai jopa peloissaan. Jos vastasin sen murahteluun ärähtämällä sille, se tuntui olevan entistä enemmän sekaisin siitä, miten tulee toimia ja mitä pitää tehdä. Onneksi pojat näyttävät sille hyvää mallia ja retkottavat äänistä välittämättä lattioilla samaan tapaan kuin ennenkin. Elnaa se ei vaan tunnu lohduttavan, enkä oikein tiedä, miten minunkaan tulisi reagoida koko tilanteeseen. Jos en itse reagoi Elnan murinaan mitenkään tai kannustan sitä olemaan murisematta, lopputulos on sama - murina kestää aikansa ja sitten se taas seuraavan pienen äänimerkin myötä jatkuu. 

Toivon, että tämä ongelma katoaa kotiutumisen myötä, mutta pelkään samalla, että koira on jo oppinut yhdistämään murinan ja seinän toiselta puolelta kantautuvan äänen loppumisen toisiinsa. Ehkä se kuvittelee kaiken aikaa suojelevansa meitä seinän läpi hyökkääviltä muukalaisilta, jotka se saa karkoitettua murisemalla aina, kun ne uhkaavat lähestyä - eli lähes joka hetki, kun joku seinänaapureista on kotona.

Melko rasittavaa, vai mitä? Alati muriseva ja selkäkarvat pystyssä ympäri asuntoa hiippaileva koira. Enkä edes tiedä, luuleeko se tekevänsä suurta urotyötä vai onko se vaan peloissaan. Vaikka tilanne onkin inhottava, se on myös mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi toivottavasti myös opettavainen - pidän koirista juuri siksi, että ne ovat kaiken kaikkiaan hyvin alkukantaisia eläimiä, joista meillä on paljon opittavaa!