Vaikka minulta löytyy sekä monipuolinen harrastuskoira, että loputtomasti intoa ja tarmoa treenamiseen, meiltä uupuvat edelleen kaikki hienot tulokset ihan taippari- ja BH-tuloksista puhumattakaan. Mitä ihmettä?
Koiran kanssa harrastaminen on kivaa ja antoisaa, mutta siihen liittyy muutamia seikkoja, joiden koen olevan hyvän treeniseuran loytämisen vaikeus sekä ajanpuute.
Innostuneena hetki hetkeltä lähempänä olevasta kotiutumisesta, olen alkanut miettimään tulevia treenejä ja selvittämään paikkakuntani harrastusmahdolisuuksia! Se tuntuu haastavalta.
Vaikka tuloksia saadaan nimenomaan koiran ja ohjaajan yhteistyöllä uskallan väittää, että oikeanlaisilla treeneillä ja siis treeniporukalla on myös osansa asiaan. Tuntuu, että hyvän treeniporukan löytäminen on yhtä helppoa, kuin neulan loytäminen heinäsuovasta. Vai mahdanko olla liian kriittinen jos odotan, että jäsenmaksujen maksamisen ja yhdistyksen talkoissa annettavan työpanoksen vastapainoksi saan treeniryhmässäni eteenpäin vievää, tuloksekasta ja tavoitteellista koulutusta koiran hyvinvoinnin ehdoilla? Ei luulisi.
Pidemmittä jaaritteluitta hypätään nyt siihen kohtaan, kun loppujen lopuksi unelmien treeniseura viimein löytyy ja olen jopa saanut itseni ja koirani mahdutettua jollekin sen tarjoamista koulutuksista tai kursseista. Joskus on meinaan päässyt käymään niinkin onnekkaasti! Onko koiran kanssa harrastaminen oikeasti näin perseestä?
Lupaavat treenit, hyvät maastot ja asianosaavat kouluttajat, jes! Mutta miten ihmeessä voin aloittaa treenit sovitussa paikassa kello 18, kun otetaan huomioon, että pääsen toistä kello 17? Kotimatkaan kuluu useampi minuutti, kotona minua odottaa malttamaton jengi pissahätäistä karvasakkia, minun tulee vaihtaa työvaatteet treenivaatteisiin, napata jo edellisenä iltana pakattu treenikassi unohtamatta syödä pikaisesti ja pakata koirat autoon. Eikä sekään vielä riitä, koska ideaalissa tilanteessa saisin koirat liikutettua edes jotenkin ennen treenejä sen jälkeen, kun ne ovat viettäneet yli kahdeksan tuntia päivästä neljän seinän sisällä ilman, että minun tarvitsisi kuitenkaan kurvata treenipaikalle huomattavan ylinopeuden avustamana ehtiäkseni melkein ajoissa perille.
Onko se oikeasti tätä? Onko teidän muiden vuorokausissa vaan jotenkin enemmän tunteja kuin omissani?
Sen lisäksi, että haluan harrastaa koirieni (tai vähintäänkin koirani) kanssa, olisi myös toivottavaa nauttia kiireettömästä arjesta. Kompromissejä on tietenkin tehtävä ja kiiruhdan mielelläni työpäivän jälkeen treeneihin, mutta koska meillä on muuttuvat tekijät, kuten ylityöt, epäkunnossa olevat liikennevalot, liikenneonnettomuus ajoväylällä, kotiin unohtuneet avaimet, tilapäisesti hukassa oleva treeniliivi ja olohuoneen sotkenut koiran ripuli, herää kysymys, saanko treeneistä niiden mahdollisesti tarjoaman hyödyn irti, kun saavun paikalle hieman myöhässä, kiireisenä ja uupuneena sellaisen koiran kanssa, joka on padonnut energiaansa kahdeksan tuntia ja on valmiina räjähtämään taivaan tuuliin minä hetkenä hyvänsä?
Ei, se ei kyllä ole sellaista koiraharrastusta johon minä haluan osallistua. Koirat ovat pääasiassa ystäviäni, joiden kanssa haluan nauttia arjesta. Jos pystyn siinä sivussa harrastamaan niiden kanssa, se on suurta plussaa.
Jostain on selkeästi tingittävä ja jos minulta kysytään, niin lopetan mielelläni päivätyön teon ja ryhdyn täysipäiväiseksi koiramammaksi. Samoilen laumani kanssa metsässä tuntikausia ennen treenejä, jotta ne saapuvat suorituspaikalle oikeanlaisessa mielentilassa. Valitettavasti koirani pystyvät maksamaan vain
sillä itsellään ja irtokarvoilla, jotka eivät ikävä kyllä käy laskujen maksuvälineenä tällä vuosituhannella. Mikä sääli. On keksittävä jotain muuta.
On siis valittava yksi laji, jota harrastaa. Ei niin kuin tähän asti, että vähän kaikkea, vaan vain yksi tavoitteellinen laji. Mielenkiintoisia lajeja on loputtomasti, mutta sen sijaan, että voisin valita vain eniten minua kiinnostavan lajin, on minun mietittävä mihin kotipaikkakuntani tai sen lähiseudut tarjoavat parhaimmat mahdollisuudet.
Itseään kiinnostavan ja koukuttavan lajin treenaaminen ryhmässä, jonka arvot tai ajatusmaailma eivät kohtaa omien kanssa, maistuu lajin kiinnostavuudesta riippumatta loppujen lopuksi puulta, vaikka kuinka yrittäisi.
Olen valmis tekemään kymmeniä tunteja talkootöitä ja maksamaan hieman kohtuuttoman jäsenmaksun heti, kun löydän seuran, jonka remmissä minun on mahdollista kehittyä koiranohjaajana, jonka treeneihin osallistumalla koirani ja minun yhteisten tavoitteiden saavuttaminen on lähempänä ja joka kaiken tämän lisäksi on kanssani yhtä mieltä siitä, että koiran hyvinvointi menee loppujen lopuksi kaiken treenaamisen edelle.
Oli laji sitten enemmän noutopuuhiin viittavaa, toko tai jokin pk-lajeista, olen mukana heti oikean seuran löydyttyä. Ymmärrän, että oma panos on kaikkein ratkaisevinta ja toisinaan sitä on vain ajettava keltaisia päin, että ehtii liikuttamaan koirat ennen treeneihin lähtoä.
Olen valmis näkemään tavoitteidemme saavuttamiseksi paljonkin vaivaa, mutta jotta voimme päästä alkuun, tarvitsemme osaavia päitä, oikeanlaisia maastoja ja haasteita sekä ihmisiä, jotka voivat auttaa meitä eteenpäin. Ja tietenkin aikaa. Mutta mistä niitä löytyy? Ja voiko päivätyöt ja koiraharrastuksen oikeasti sovittaa yhteen siten, että elämä ei ole vain paikasta toiseen säntälyä vaan jopa tasapainoista suorittamista?
Kesästä nauttivat niin pienet...
