..ja on niin pirun kallista! Torstaina 15. toukokuuta käytiin taas
mökillä, alkava kesä on innostanut meitä siistimään paikkoja ja
haaveilemaan kesästä luonnon helmassa. Koiratkin pysyvät jatkuvasti
nätisti näköpiirissä, eivätkä lähde omille teilleen hajujen perässä,
mikä on hienoa ja itseasiassa hyvinkin yllättävää Nikiltä. Niinpä
kumpaakin koiraa voi jatkuvasti pitää irti mökin maastoissa, ja yleensä
kotiin palaakin sitten erittäin sikeästi nukkuvia spanieleita. Vasta
viimeisen vuoden-parin aikana olen saanut Nikistä niin varmasti
luoksetulevan koiran, että useimmat metsä- ja peltolenkit voin pitää
myös sitä irti, Rompun kanssa ei vastaavia luoksetulo-ongelmia ole
koskaan ollutkaan. Erityisesti lopputalven aikana tehdyt
kontaktiharjoitukset Nikin kanssa ovat siis tuottaneet hyviä tuloksia!
Meillä
on mökillä terassi, joka on tehty isoista paksuista lankuista, joiden
väli on suurehko. Aikuiset ihmiset tuskin huomaavat lankkujen suurehkoja
välejä, mutta minä muistan pienenä jännittäneeni terassilla kävelyä,
sillä pelkäsin satuttavani jalkani, jos se humpsahtaisi osaksi lankkujen
väliin. Samaiset lankut ovat nyt tuottaneet ongelmia pienille
spanieleilleni, jotka eivät sitten millään tunnu oppivan kerrasta,
kahdesta kerrasta, eikä useammastakaan kerrasta sitten yhtään mitään.
Kerta toisensa jälkeen ne kävelevät terassilla tavalliseen tapaansa
-iloisesti höheltäen ja häntä reippaasti viuhuen. Aina silloin tällöin
joku tassuista tipahtaa lankkujen väliin, ja koira tipahtaa astetta
alemmas, mutta heti tilanteen korjaannuttua koirat jatkavat iloista
höheltämistään. Ajattelin, että tiputtuaan pari kertaa lankkujen väliin
ne oppivat varomaan leveitä välejä, sillä niiden väliin tipahtaminen on
aina yhtä epämukavaa. Vaan jälleen kerran, kun Niki humahti terassin
lankkujen välistä alas, se alkoikin tapahtuneen jälkeen ontua jalkaansa.
Niki on aina ollut hyvin teatraalinen koira. Se ontuu pienintäkin
asiaa, mikä vaivaa sen tassua, oli se sitten karvoihin juuttunut
purukumi tai pieni pyöreä kivi varpaiden välissä. Niinpä en jaksanut sen
kummemmin vaivata päätäni koiran ontumisella, vaan tarkistin tassut
nopeasti, nypin kaikki tassun pohjissa oleviin karvoihin juuttuneet
havunneulaset irti, ja annoin asian olla.
Kotiin tultaessa
koirat olivat jälleen kerran väsyneitä, ja emäntäkin asettui mukavaan
asentoon sohvan nurkille.. Kun seuraavan kerran kuljin sen paikan ohi,
johon Niki oli mökkireissun jälkeen nukahtanut, tajusin, että lattialla
oli pieni määrä veritahroja. Tutkin kummatkin koirat läpikotaisin, mutta
kummastakaan koirasta ei löytynyt mitään huolestuttavaa. Ei edes siitä
tassusta, jota Niki oli ontunut. Ajattelin siis, että jompikumpi oli
saanut pienen haavan johonkin päin kehoaan mökillä möyriessään, mutta se
tuskin olisi vakavaa, varsinkaan kun mitään ei näy, eikä kumpikaan
koira enää tässä vaiheessa aristellut mitään kohtaa koko kropassaan.
Loppu
viikko meni hyvin, aina silloin tällöin Niki hiukan ontui tassuaan,
mutta 95 % ajasta se kulki normaalisti. En enää edes osannut yhditää
aristamista mihinkään aiempaan tapahtumaan mökillä, koska Niki todella
on niin teatraalinen, että saattaa ontua pienintäkin häiriötä
tassussaan, ja ihan yhtäkkiä. Perjantaina osallistuttiin vielä
arkitottelevaisuus treeniin, mutta maanantaina jouduin ilmoittamaan
agilityohjaajalle, että emme tule treeneihin, sillä Nikin ontuminen
alkoi käydä pikku hiljaa yhä huolestuttavammaksi. Tiistai-iltana Niki
nuoli tassuaan ja oli kumman ärhäkkä, se nosti todella heppoisin
perustein omituisen ärhäkän pystyyn ja myöhäisenä keskiviikko-iltana se
oli entistä kiukkuisempi, ja nuoleskeli edelleen tassuaan. Pelkäsin jo,
että koiralle on noussut kuumetta, sillä kuumeisena se on juuri yhtä
vihainen kuin haavoitettu karhu -ja melkein yhtä hurja ja
vaarallinenkin! Se ontui sitä samaista tassua nyt hiukan enemmän, ja
huomasin, että kannuskynnessä on jotain vikaa (se näytti siltä, kuin
olisi ollut puoliksi irti, törrötti jalasta kummasti), mutta Niki ei
antanut tutkia itseään ollenkaan, enkä tietenkään löytänyt kuonokoppaa
juuri kun olisin sitä tarvinut. Päätin, että pikemmiten on mentävä
eläinlääkärin juttusille, ja tässä vaiheessa tajusin jo yhdistää
tapahtumia keskenään. Etutassun tipahtaminen mökillä lankkujen väliin -
ontumista - verta - enemmän ontumista, nuolemista, ärhentelyä -
kannuskynsi. Eli kannuskynsi oli todennäköisesti vaurioittunut etutassun
humpsahdettua lankkujen väliin, ja muutama päivä myöhemmin se oli
vähällä lähteä irti. Kello oli kuitenkin jo sen verran, että päätin
odottaa suosiolla seuraavaa päivää.
Torstaina soitin sitten
koulupäivän keskeltä tutulle eläinlääkäriasemalle, ja kerroin myös
pienestä patista, jonka löysin kuun alussa Nikin takakoivesta. Pelkäsin,
että pahimmillaan patti voisi olla kasvain, joten eläinlääkäri lupasi
tutkia myös sen, ja niin saimme ajan seuraavalle päivälle, perjantai
iltapäivään. Puhelimessa eläinlääkäri ennusteli, että edessä saattaisi
olla kannuskynen poisto, niin pahalta kertomani kuulosti, ja että
samalla voisi poistaa myös patin. Hinta-arvioksi antoi + 250 €, mikä
kuulosti hirvittävältä nyt, kun pieni pentu on tuloillaan taloon, ja
maksettavaa riittää.
Koulusta kotiin tultuani kannuskynnessä ei
kuitenkaan näyttänyt olevan mitään omituista, eikä eläinlääkärin
suosittelemaa tötteröäkään tarvittu, sillä Niki ei enää nuollut tassua.
Se ei myöskään ontunut sitä ollenkaan koko loppu päivän aikana. Päätin
kuitenkin, että menen seuraavana päivänä eläinlääkärin puheille, ihan
vaan, että saadaan varmuus..
Töistä tultuani lähdin koirien
kanssa lyhyelle metsälenkille (löysimme eilen mukavalta vaikuttavan
uuden reitin lähimetsästä), söin ja otin Nikin autoon ja lähdimme kohti
eläinlääkäriasemaa. Perillä eläinlääkäriasemalla Niki osasi käyttäytyä
hienosti, vaikka kovasti sitä jännittikin. Se nuuski vastaanottotilaa
hermostuneena, ja kun meidät kustuttiin huoneeseen se juoksi oikopäätä
ulko-oven luo. Reippaalla kannustamisella se kuitenkin kipitti ripeästi
perässäni eläinlääkärin huoneeseen, ja niinpä nostin sen pöydälle,
varmuuden vuoksi pyysin sille vielä kuonokopan päähän, jonka se myös
sai. Eläinlääkäri tunnusteli ensiksi pattia, ja sanoi, että se on
todennäköisesti vain tulehtunut talirauhanen, eikä vaadi toimenpiteitä.
Sen voisi kuitenkin poistaa, mikäli tulevaisuudessa tulisi jokin muu
rauhoitusta vaativa toimenpide, eikä se olisi suuri homma. Patti ei
kuitenkaan häiritse koiraa, joten sitä ei ole järkevää ruveta
leikkelemään yksikseen. Kun koiran kuono oli visusti kiinni kuonokopan
avulla, oli kannuskynttäkin helppo tutkia. Selvisi, että se oli
revennyt, aika pahastikkin aivan tyvestä, mutta se ei enää ollenkaan
häirinnyt koiraa ja näytti tilanteeseen nähden hyvältä. Se omituisesti
törröttävä ja kipeä kannuskynsi jonka olin yhtenä iltana nähnyt, olikin
siis nyt lähtenyt jo irti lähes kokonaan, jättäen jälkeensä vain aivan
pienen tyven. Kun eläinlääkärit koskettelivat revennyttä kynttä, Niki
murisi vaisusti ja mulkoili, mutta mihinkään sen suurempaan se ei
kuitenkaan ryhtynyt. Ja kun tutkimuksien jälkeen kuonokoppa otettiin
pois, se alkoi innoissaan heiluttamaan häntäänsä ja nuoli toisen
hoitajan kasvoja. Että tällainen hirmupeto tällä kertaa. Eläinlääkäri
totesi, että ei tässä sen kummempia, leikkauksia tai muuta operaatioita
ei tarvita, revennyttä kynnen pätkää voi desinfioida lenkin jälkeen
mikäli siltä tuntuu. Viivyimme eläinlääkärin huoneessa vajaa viisi
minuuttia. Ja mitä maksoi pieni tiedon jyvä, mikä ei ollut millään
tavalla mullistava? Käynti klinikalla ilman toimenpiteitä tai
tarvikkeita, hetki eläinlääkärin kanssa jutustellessa samalla kun se
nopeasti katsoi patin ja pyöritteli tassuaan kädessään? 58 euroa. Kyllä.
Olen kuitenkin hyvilläni, sillä jos tilanne olisikin mennyt
niin kuin odotin (leikkauksineen), olisi maksettavaa tullut yli 250
euroa. Ja vaikka saatu tiedonjyvä olikin ehkä hiukan yli-hinnoiteltu,
oli se myös arvokas. Enää ei tarvitse vaivata päätään pelottavalla
patilla tai sillä, mistä koko show veritahroineen ja koiran
kiukutteluineen oli peräisin. Tottakai kiukuttaa, jos sattuu niin
penteleesti.
Ennen lähtöämme punnitsin Nikin vielä aulassa
olevalla vaa'alla, ja tulos oli ilahduttava 13,45 kg! Tavoitepaino on
siis saavutettu, ja alemmaksikin ollaan vielä menty. Nyt on Niki
cockerspanielin painossa ja turhat kilot ovat karisseet pois. Hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti