Koirat nukkuu. Varmasti oli ihan hirvittävän rankka kokemus näille
epäitsenäisille rakeille, kun tänään tein kummankin koiran kanssa
erikseen pidemmän puoleisen "kello viiden" lenkin. Niin no hyvähän sitä
itsenäisyyttä on tässä vaiheessa alkaa treenaamaan, kun Niki täyttää
lokakuussa seitsemän ja Romppu on kuusi. Ai eikö tää ollutkaan se ikä,
missä kaikki oleellinen opetetaan koiralle?
Mutta hei, parempi
myöhään kun ei milloinkaan ja kyllä se vanhakin koira oppii uusia
temppuja! On virkistävää ottaa vain yksi koira matkaan ja lähteä. Tällä
kertaa lenkkeiltiin Nikin kanssa naapurin Kirsin ja tämän mittelspitz
Vilin seurassa. Kaksikkoa jäi kotiin odottamaan pieni saman rodun
edustaja Zorro, joka hiljattain muutti uuteen kotiinsa Kirsin luo.
Varsin hellyyttävä pikkukaveri, jota olin eilen katsomassa ja
yllättäenkin myös kuvaamassa. Nappisilmästä tuli onnistuneita otoksia,
jotka nekin varmaan päätyvät jossain vaiheessa kuvagalleriasivustolleni.
Ainakin pari niistä.
Tosiaan, ensin Nikin kanssa lenkille kera
Kirsin ja Vilin. Koirat saivat taas viipottaa vapaina pitkin hiljaisia
maalaisteitä, vaan pitipä vastaan tulla taas joku älypää pienen
pitbulleron kanssa, tai jonkun vastaavan, ylipainoisen rodun edustajan.
Koira kulki tietysti vapaana, eikä sen ulkoiluttaja tehnyt mitään asian
hyväksi havaitessaan, että kaksi ulkoilijaa on koirineen tulossa
vastaan. Siinä vaiheessa, kun bullero vaan lähestyi meitä, en jaksanut
muuta kuin löysätä Nikin hihnaa ja antaa mennä vaan. Niki nuuskutteli
koiraa kiinnostuneena, mutta lyhyen tutustumisen jälkeen bullero jatkoi
matkaansa isäntänsä kanssa -ensin kohti Viliä, ja lopulta jonnekkin
kauas horisonttiin. Kovasti äijä vakuutteli, että "meidän koira on
kiltti, ei se mitään tee" - mutta eipä äijä tiennyt kuuluuko meidän
koirat hyviksien vai pahiksien puolelle. Niinpä. Ainahan kannattaa
testata onko se vastaantuleva koira kiltti, esimerkiksi riskeeraamalla
oman koiran terveys. Joo, hienoa. Välillä toivoisin omistavani
vähintäänkin rottweilerin. Olisikohan siinä vaiheessa enää päästänyt
koiraansa omani luokse ja todennut, että ainakin tää meidän koira on
kiltti.
Kun Nikin kanssa oltiin kotiuduttu, lähdettiin Rompun
kanssa suuntaamaan kohti metsää, ja tämäkin jätkä sai nauttia
vapaudesta. Huvittava pikkumies innostui jopa metsään päästyään
irrottautumaan mun säärestä, johon oli matkalla metsään ollut täysin
liimautuneena. Tätä on hauska ulkoiluttaa, se löntystelee eteenpäin,
harvemmin edes haistele mennessään, ja pysyy aivan mun lähettyvillä,
sääressä kiinni. Kun Niki on messissä, Romppu hömeltää ihan miten
sattuu, mutta kun mennään kaksin se on oma, rauhallinen itsensä.
Oikeastaan aika unelma, tavallaan. Hyvin yksinkertainen koira, mutta
pidän siitä.
Joten aina ei ole kaksin kaunihimpi. Välillä on hyvä lähteä lenkille ihan vain yhden koiran kanssa kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti